Skip to Content
Avoin 22171

Päivittyvä seuranta Venäjän sotatoimien talousvaikutuksista

Tässä uutisessa seurataan, kuinka Venäjän sota Ukrainassa vaikuttaa kauppaan ja talouteen Venäjällä ja kansainvälisesti.

Jäsenille 835

Venäjä kehittää tuonninkorvaukselle uutta ”kvasisuunnitelmatalouden” mallia

Venäjä ei aio palata suunnitelmatalouteen, mutta markkinalähtöisestä teollisuuspolitiikasta siirrytään teknologisen suvereniteetin tavoitteluun.

Jäsenille 1298

Arvio: Venäjää odottaa uusi pysähtyneisyyden aika

Venäläisen arvion mukaan maalla on edessään kolme skenaariota, joista kaksi on kielteisiä. Ainoan myönteisen suhteen ekonomistit ovat skeptisiä.

Venäjä
Jäsenille 817

Moskovan talouskorkeakoulu: Taloudellinen aktiivisuus Venäjän alueilla laskee

Yrityksiä keväällä kannatelleet varastot alkavat ehtyä.

Jäsenille 660

Venäjän teollisuus sinnittelee kotimaisen kysynnän varassa

Kansainvälisen talouden kasvavat uhkakuvat painavat ostopäällikköindeksejä eri maissa.

Jäsenille 595

Venäjän keskuspankki laski ohjauskoron kahdeksaan prosenttiin heinäkuussa

Globaali taantuma syventäisi Venäjän talouden pakotteiden heikentämiä näkymiä entisestään, keskuspankki arvioi katsauksessaan.

Jäsenille 1184

Aleksei Kudrin lyttää puheet Venäjästä omavaraisena saarena

Kudrinin mukaan Venäjän on pidettävä kiinni kansainvälisen kaupan säännöistä ja markkinataloudesta, vaikka se suuntautuisikin jatkossa enemmän itään.

Jäsenille 963

Sberin bisnesaamiaisella kiivasta keskustelua Venäjän taloudesta – ”Emme saaneet hyvinäkään aikoina taloutta rakennettua”

Keskustelijoiden mukaan Venäjän talouden on uudistuttava, mutta kysymys kuuluu, johtaako se modernisaatioon vai taantumukseen.

Jäsenille 563

Nabiullina: Venäjän talouden on käännyttävä palvelemaan kotimarkkinoita

Venäjän keskuspankin johtajan mukaan maa on menettänyt paikkansa kansainvälisessä työnjaossa.

Venäjä
Jäsenille 871

Venäjän tuleva rakennemuutos rapauttaa maan osaamistason, sanoo Moskovan talouskorkeakoulun asiantuntija

Asiantuntijan mukaan kriisi ei tälläkään kertaan johda laajaan työttömyyteen, mutta tekee pitkäaikaisen loven kansalaisten osaamiseen ja palkkatuloihin.

Jäsenille 536

Venäjän keskuspankki laski ohjauskoron 9,5 prosenttiin

Keskuspankki ennustaa inflaation asettuvan tänä vuonna 14-17 prosentin välille.

Venäjä
Avoin 829

Venäjän presidentin erityisedustaja: Venäjä tähtää teknologiseen suvereeniuteen

Edustajan mukaan maailma blokkiutuu ja Venäjän on oltava muutoksessa yksi omavarainen saarensa.

Jäsenille 561

Väestön ikääntyminen kaventaa Venäjän talouskasvua 1-1,5 prosenttia vuodessa

Venäjän työikäinen väestö voi supistua vuosikymmenen kuluessa miljoonilla henkilöillä.

Jäsenille 581

Arvio: Pakotteet tulevat leikkaamaan Venäjän talouskasvusta 1-1,5 prosenttia vuosittain

Moskovan talouskorkeakoulun alaisen instituutin mukaan pakotteet iskevät Venäjään niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti.

Jäsenille 474

Kysely: Yli 86 prosenttia venäläisyrityksistä kertoo pakotteiden vaikuttaneen niiden toimintaan

Enemmistö yrityksistä vaatii hallitukselta perustavanlaatuisia taloudellisia uudistuksia.

Jäsenille 472

Venäjän keskuspankki laski ohjauskoron 11 prosenttiin

Keskuspankki pitää uusia koronlaskuja mahdollisina.

Jäsenille 1245

Rupla on nyt vahvempi kuin vuosiin – Venäjän kannalta jo liiankin vahva

Kadulla ruplan kurssi on edelleen paljon heikompi.

Jäsenille 513

Venäjän talouskehitysministeriö julkaisi tuoreet ennusteensa – syvin sukellus edessä kolmannella kvartaalilla

Ministeriö arvioi Venäjän talouden supistuvan ensimmäistä kertaa korkeiden raaka-ainehintojen aikana.

Back top top