Skip to Content

Vieraskynä: Suojaa luottoriskeiltä sekä rahoitusta Venäjän-vientiin ja investointeihin

Teksti: Outi Homanen ja Timo Pietiläinen, Finnvera Kiinnostus Venäjän-kauppaan kasvussa haasteellisten vuosien jälkeen. Suomalaisyritysten kannalta monipuolisinta aikaa Venäjän viennin ja vienninrahoituksen kannalta elettiin viime vuosikymmenen lopulla juuri ennen finanssikriisin alkua. Pohjoismaiset pankit perustivat kilvan tytärpankkeja ja edustustoja Venäjälle kilpaillen keskenään pohjoismaisista asiakkaista. Venäjälle markkinavalloitusta suunnitelleet länsiyritykset pystyivät valitsemaan pankkinsa useista eri vaihtoehdoista Venäjän talouden samanaikaisesti...

Vieraana Seppo Remes: ”Investoinnit Venäjälle ovat riskien pienentämistä!”

Teksti ja kuva: Pirjo Peltola Seppo Remes on asunut ja työskennellyt Venäjällä vuodesta 1993 alkaen ja työtehtävät ovat vieneet hänet muun muassa Venäjälle tärkeän energialiiketoiminnan sisäpiiriin. Pitkän Venäjä-uransa aikana hän on vaikuttanut myös usean venäläisyhtiön hallituksessa. Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa ja kanssakäymisessä on jo nähtävillä selkeä muutos uutta rakentavaan suuntaan. Keskusteluyhteyksiä on avattu laajemmin...

Venäjän-kaupan momentum on nyt – haastattelussa SVKK:n toimitusjohtaja Jaana Rekolainen

Työtä Venäjän-kaupan parissa on mukava tehdä nyt, kun kauppa kasvaa taas, sanoo SVKK:n toimitusjohtaja Jaana Rekolainen Venlan haastattelussa. Rekolainen toivoo, että suomalaisyritykset käyttävät momentumin hyödyksi. Suomen vienti Venäjälle kasvoi vuoden 2017 ensimmäisellä ja toisella kvartaalilla viidenneksen edellisvuodesta. Kasvu näkyy myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin arjessa. Uudet yritykset kiinnostuvat Venäjästä ja tulevat tilaisuuksiin hankkimaan tietoa. Yritykset järjestävät myös...

Paulig kahvittaa teekansaa

Suomalaiset ovat kahvikansaa – jopa siinä määrin, että monet kutsuvat kahvia suomalaisten kansallisjuomaksi. Jokaisella suomalaisella on oma suosikkikahvinsa, ja lempikahvin tarjouksen perässä ollaan valmiita liikkumaan pitkiäkin matkoja. Kahvinkeittimet kuuluvat melkein jokaisen kodin ja työpaikan vakiovarustukseen. Venäläisiä on puolestaan totuttu pitämään teekansana. Samovaarista on tullut niin vahva osa venäläistä kulttuuriperintöä, että vaikka niitä ei Venäjällä enää...

Tikkurilan värikkäät vaiheet Venäjällä

Vuonna 1862 Suomen pääkaupungin lähistöllä virtaavan Keravanjoen Tikkurilankoskeen rakennettiin öljypuristamo, joka vuosikymmenten saatossa kasvoi kansainvälisesti tunnetuksi maalitehtaaksi. Paikan valinta ei ollut sattumaa: energiatarpeet tyydyttävän kosken vieressä kiiltelivät uuden Helsinki-Hämeenlinna -rautatieyhteyden kiskot, jotka tekivät paikasta ihanteellisen myös logistiikan näkökulmasta. Tikkurila Oyj:n pääkonttori toimii näissä samoissa jokilaakson vehreissä maisemissa yhä edelleen.

Jokainen roska on arvokas – Lassila & Tikanoja kannustaa ympäristöajatteluun Venäjällä

Suomi ja monet muut länsimaat ovat siirtymässä kulutusyhteiskunnasta kiertotalouteen: Jätekatokset ovat muuttumassa kierrätysraaka-ainekaivoksiksi ja roskakuskitkaan eivät ole enää roskakuskeja, vaan raaka-aineiden kerääjiä. Sama kehitys on vääjäämättä edessä myös Venäjällä, jossa tällä polulla tosin otetaan vasta ensiaskelia. Itänaapurissa jo yli kymmenen vuotta toiminut L&T on tässä kehityksessä vahvasti mukana.

Back top top