Muovituotevalmistaja Rani Plast myi tehtaansa Venäjällä
Lähtö Venäjältä oli vaikeaa ja kallista, yhtiö sijoitti vuosien aikana Venäjälle kymmeniä miljoonia euroja.
Lähtö Venäjältä oli vaikeaa ja kallista, yhtiö sijoitti vuosien aikana Venäjälle kymmeniä miljoonia euroja.
Kauppa sisältää seitsemän panimoa.
Venäjä yrittää vielä houkutella yrityksiä jäämään höllentämällä osinkopolitiikkaa investointeja vastaan.
Venäläisarvioiden mukaan kertyvän summan kasvu hidastuu, sillä poistuvia yrityksiä on jäljellä yhä vähemmän.
Laki astuu voimaan puolen vuoden kuluttua.
Toimenpidettä kutsutaan ”rajoitetuksi haltuunotoksi”.
Myynti on osa SRV:n toimenpiteitä, joilla se irrottautuu Venäjän liiketoiminnoista.
Venäjä rajoittaa takaisinostoja ja velvoittaa listaamaan osan yhtiöstä pörssiin, jos kyse on julkisesta osakeyhtiöstä.
Länsiyrityksissä uskotaan suunnan olevan kohti yritysten kansallistamista.
Kauppa on saanut viranomaisten hyväksynnän.
Myynti on osa yhtiön vetäytymistä Venäjältä.
Kauppa on saanut viranomaisten hyväksynnän.
Valuuttakaupan rajoituksella on tarkoitus hillitä sen vaikutusta ruplan kurssiin.
Henkel ilmoitti vetäytyvänsä Venäjältä vuosi sitten.
Yhtiöllä oli Venäjällä toimisto ja valmistusta.
SATO toimi Pietarissa vuodesta 2007 alkaen.
Arvioiden mukaan suurissa exit-kaupoissa tarvitun ulkomaisen valuutan kysyntä voi heiluttaa ruplan kurssia.
Myynnin myötä UPM on saanut vetäytymisensä Venäjän markkinoilta päätökseen.
Venäjän toiminnot saatetaan myydä tai irrottaa emoyhtiöstä.
Muutos kiristää aikasempia ehtoja markkinoilta poistumiselle.