Bofit: Venäjän öljyn putkikuljetuskapasiteetti Kiinaan kaksinkertaistui
Venäjä ja Kiina ovat toistensa suurimmat yksittäiset markkinat öljykaupassa.
Venäjä on ottanut vuoden alussa käyttöönsä Itä-Siperian – Tyynenmeren öljyputken (ESPO) Kiinan-haaran laajennuksen käyttöönsä, uutisoi Suomen pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos Bofit.
Laajennus nostaa Venäjän öljyn putkikuljetuskapasiteetin 30 miljoonaan tonniin vuodessa, eli 600 000 tynnyriin päivässä. Putkien lisäksi öljyä kuljetetaan myös meritse.
Bofitin mukaan Venäjä ja Kiina nousivat viime vuonna toistensa suurimmiksi yksittäisiksi markkinoiksi öljykaupassa, vaikkakin 60 % Venäjän öljyviennistä suuntautui yhä EU-maihin. Kiinan osuus Venäjän öljyviennistä oli noin 20 % ja Venäjän osuus Kiinan öljyntuonnista 14 %.
Ennakkotietojen mukaan Venäjän öljyvienti kasvoi viime vuonna prosentilla ollen yhteensä 257 miljoonaa tonnia. Viennin odotetaan pysyvän samalla tasolla tänäkin vuonna.