
Kuva: HANK50/Shutterstock
Näin Venäjä on reagoinut pakotteisiin, ruplan romahdukseen ja pääomapakoon
Varsinaisista vastapakotteista ei ole vielä ilmoitettu.
Venäjän varsinaisista vastatoimista länsimaiden pakotteille ei ole vielä ilmoitettu. Joitakin taloudellisia rajoituksia ja kieltoja on jo tiedossa.
Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan on ollut dramaattiset seuraukset ruplan kurssiin, hintojen kehitykseen ja venäläiseen arvopaperikauppaan. Venäjä on ottanut käyttöön kovia keinoja ruplan tukemiseksi, inflaation hillitsemiseksi ja pääomapaon ehkäisemiseksi.
Taloudellisista vastatoimista on päätetty presidentin 1.3. allekirjoittamassa ukaasissa.
Tällaisia toimia Venäjä on tehnyt:
Ulkomaisten investorien exit-kielto
Venäjä rajoittaa väliaikaisesti ulkomaisten investoijien irrottautumista venäläisistä investoinneistaan, sanoo Venäjän pääministeri Mihail Mišustin. Asiaa koskeva presidentin ukaasi on pääministerin mukaan jo kirjoitettu.
Venäläisistä investoinneista irrottautuminen mahdollistaa Mišustinin mukaan punnittujen päätösten tekemisen. Venäjän hallitus odottaa Venäjälle investoineiden voivan jatkaa toimintaansa jatkossakin.
– Nykyisessä pakotetilanteessa ulkomaiset yritykset eivät voi tehdä päätöksiä taloudellisin perustein, vaan poliittisen painostuksen alla, Mišustin sanoo.
Russia is temporarily banning western companies from exiting Russian investments, PM Mikhail Mishustin says. pic.twitter.com/g2E0kC3eim
— max seddon (@maxseddon) March 1, 2022
Kielto siirtää valuuttaa Venäjältä ulkomaille
Venäjä kielsi 1.3. alkaen Venäjän kansalaisia ja yrityksiä siirtämästä ulkomaista valuuttaa Venäjältä ulkomaisille tileilleen. Kielto koskee myös lainojen myöntämistä residentiltä ei-residentille.
Venäjä kielsi 2.3. alkaen ulkomaisen valuutan tai rahoitusinstrumenttien viemisen pois maasta yli 10 000 dollaria vastaavan summan. Kielto koskee myös ruplamääräisten lainojen ja luottojen myöntämisen residentiltä ”epäystävällisistä maista” tuleville kansalaisille sekä toimet, jotka liittyvät arvopapereiden ja kiinteistöjen hankintaan.
Osinkojen ja velkakirjojen korkojen maksun kielto ulkomaille
Venäjä on 28.2. alkaen kieltänyt arvopapereiden osinkojen ja korkojen maksun ulkomaisille tileille.
Ilmatilan sulkeminen
Venäjä sulki ilmatilansa 36 maalta. Maat ovat Itävalta, Albania, Anguilla, Belgia, Bulgaria, Brittiläiset Neitsytsaaret, Iso-Britannia, Unkari, Saksa, Gibraltar, Kreikka, Tanska, Jersey, Irlanti, Islanti, Espanja, Italia, Kanada, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Hollanti, Norja, Puola, Portugali, Romania, Slovakia, Slovenia, Suomi, Ranska, Kroatia, Tšekki, Ruotsi ja Viro.
Ohjauskoron ennätysmäinen nosto
Venäjän keskuspankki nosti maanantaina 28.2. ohjauskorkoa kerralla 20 prosenttiin 9,5 prosentista. Taustalla oli vuoden mittainen koronnostojen jakso globaalista koronaelpymisestä johtuneen inflaation hillitsemiseksi.
Edellisen kerran vastaavaa nähtiin joulukuussa 2014, jolloin korkoa nostettiin 6,5 prosenttiyksiköllä 17 prosenttiin.
Valuuttainterventiot
Keskuspankki teki Venäjän hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä torstaina 24.2. valuuttainterventioita 84,8 miljardin ruplan arvosta.
Maanantaina 28.2. keskuspankki joutui keskeyttämään valuuttainterventiot EU:n ja Yhdysvaltojen pakotteiden vuoksi, kertoo keskuspankin johtaja Elvira Nabiullina RBK:lle.
– Liittyen kultavarantojen käytön rajoituksiin dollareissa ja euroissa emme tänään tehneet interventioita, Nabiullina sanoo.
Valuuttamääräisen liikevaihdon myyntivelvoite
Pakotteiden keskeytettyä valuuttainterventiot Venäjän hallitus velvoitti ulkomaiset vientiyritykset myymään 80 prosenttia 1.1.2021 alkaen ulkomaisessa valuutassa saamastaan liikevaihdosta rupliksi. Käytännön toimenpiteet määrittää Venäjän keskuspankki.
Moskovan pörssin aukiolorajoitukset
Kaupankäynti Moskovan pörssissä on viimeisen viikon kuluessa keskeytetty useasti. Tällä viikolla pörssi on kiinni kolmatta päivää putkeen.
Moskovan pörssin myyntirajoitukset
Venäjän keskuspankki on kieltänyt arvopaperivälittäjiä toteuttamasta ulkomaisia myyntitoimeksiantoja.
Tulossa useita maksuttomia ja kaikille yrityksille avoimia tilaisuuksia pakotteista ja muusta ajankohtaisesta:
Lue myös: