Skip to Content
Matkailu ja palvelut Taneli Dobrowolski
Avoin 4089

Venäjän valtionrautatiet käyttää miljardi ruplaa imagonkohennukseen

Kilpailutuksen arvo on lähes miljardi ruplaa, eli noin 15 miljoonaa euroa.

Venäjän valtiollinen rautatieyhtiö RZhD avasi viime vuoden lopulla hankintakilpailun markkinointi- ja PR-palveluista. Hankintakuvauksen mukaan yhtiö haluaa parantaa imagoaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Kilpailutuksen arvo on lähes miljardi ruplaa, eli noin 15 miljoonaa euroa. Rahalla on tarkoitus järjestää PR-tiedotusta, tapahtumia ja mainoskampanjoista venäläisissä ja ulkomaisissa tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa. Kilpailutuksen voittanut markkinointitoimisto myös sitoutuu järjestämään RZhD:n työntekijöitä osallistujiksi kansainvälisille seminaareille ja kongresseihin. Markkinointitoimisto tulee järjestämään myös lehdistömatkan Trans-Siperian rautatiellä. Markkinointihanke kestää kolme vuotta.

Rautatieyhtiön mukaan markkinointikampanjan tavoitteena on tehdä yhtiön osaamista tunnetuksi kansainvälisesti.

— Meillä on kokemusta, osaamista, resursseja ja halua toimia myös kansainvälisesti rautateiden rakentamisessa tai rautatieliikenteen konsultoinnissa. Parasta aikaa käymme neuvotteluja yhteistyön aloittamisesta muun muassa Iranin, Intian, Kuuban, Brasilian, Indonesian, Vietnamin ja Ecuadorin kanssa, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.

Back top top