
VR Transpointin raakapuuvaunuja. Kuva: VR Group/Juha Kuva.
VR: Idän tavaraliikenteestä loppunut 65 prosenttia
VR arvioi, että osa volyymimenetyksistä korvautuu kotimaan kysynnän kasvulla.
VR Transpointin idän tavaraliikenteestä oli loppunut 65 prosenttia syyskuun loppuun mennessä, VR Group kertoo tammi-syyskuun liiketoimintakatsauksessaan. VR odottaa idän tavaraliikenteen loppuvan pian kokonaan.
– Tavaraliikenteessä kuljetusvolyymi oli noin 20 prosenttia edellisvuotta alempi, mihin vaikutti suunniteltu luopuminen idänliikenteestä. Aiemmin tiedotetun mukaisesti VR:n idän tavaraliikenne lakkaa kokonaan viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä, toimitusjohtaja Elisa Markula sanoo katsauksessa.
Kotimaan tavaraliikenteessä kuljetusten kysyntä on kasvanut, mikä korvaa osittain idän tavaraliikenteen menetystä. Erityisesti raakapuun kuljetusmäärät ovat kasvaneet – elokuussa tehtiin uusi 1,2 miljoonan kuutiometrin ennätys. VR arvioi raaka-aineiden kuljetusten läntisiä reittejä pitkin lisääntyvän. Sodan vaikutus talouteen ja tavarakuljetuksiin on edelleen epävarmuustekijä.
Matkustajaliikenne on jo palannut koronapandemiaa edeltävälle tasolle, mutta toipuminen pandemiasta on edelleen käynnissä. Junamatkustamisen vetovoimaisuuteen vaikuttaa osaltaan sähkön ja polttoaineiden hintojen kehitys. VR:n kannalta sähkön kallistuminen syö matkustajaliikenteen kannattavuutta.
Aiheesta aiemmin:
VR irtisanoo idän tavaraliikenteen sopimukset – liikenne loppuu vuoden loppuun mennessä