Skip to Content
Jäsenyritykset

Suomi-Talon tavoite on olla laajasti tunnettu ja eläväinen yhteisö

Tapasimme Suomi-Talon uuden johtajan Satu Oksasen. Hän kertoo meille tavoitteistaan, Suomi-Talon tarjoamista mahdollisuuksista ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Teksti Satu Niemelä  Kuvat M-Brain, Suomi-Talo

Miltä syksy 2021 näyttää Pietarissa?

Kuvassa Suomi-Talon johtaja Satu Oksanen.

Satu Oksanen iloitsee perheensä arjen rullaamisesta Pietarissa.

– On hienoa huomata, että talossa alkaa olla jälleen vilkasta. Vuokralaistemme työntekijät ovat pikkuhiljaa palanneet takaisin toimistoilleen ja tilaisuuksia on pidetty entistä enemmän myös paikan päällä. Vaikka työkulttuuri on Venäjällä muuttunut hyvinkin nopeasti, on aitojen kohtaamisten, tapaamisten ja yhdessä tekemisen merkitys edelleen suuressa roolissa, Satu kertoo.

Mitkä ovat sinun tavoitteesi uutena johtajana?

– Tavoitteeni on johtaa taloa ja sen toimintaa siten, että kaikki sidosryhmämme hyötyvät kuulumisesta Suomi- Talon yhteisöön. Tärkeintä on asiakkaitemme – niin vuokralaisten kuin kokous- ja juhlatilojen käyttäjien – tyytyväisyys tiloihin ja palveluihin. Haluan myös varmistaa ja syventää yhteistyön sujuvuutta keskeisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Suomi-Talon vahvan yhteisöllisyyden ylläpitäminen on myös agendalla.

Tässä yhtenä keskeisenä tekijänä on sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö. Sekä tietenkin omistajamme, Suomen valtion, kannalta talon vuokrausasteen pitäminen korkealla ja varmistaminen, että talo on turvallinen ja hyvin ylläpidetty työskentely- ja kohtaamispaikka myös tulevina vuosikymmeninä.

Minkälainen työpaikka ja yhteisö Suomi-Talo on 5 vuoden päästä?

– Eläväinen yhteisö, joka tunnetaan niin Suomen kuin Venäjän puolella. Suomi-Talon tunnettuuden lisääminen Suomen puolella ja etenkin työkseen Pietarissa matkustavien keskuudessa on keskeisessä roolissa koko tulevan vuoden aikana. Haluamme, että Suomi- Talosta tulee aidosti se paikka Pietarissa, jonne on helppo tulla, jossa on helppo ja turvallista toimia myös silloin kun ei välttämättä puhu venäjää tai vielä osaa toimia maan joskus Suomesta poikkeavien käytäntöjen mukaisesti.

”Eläväinen yhteisö, joka tunnetaan niin Suomen kuin Venäjän puolella.”

Miksi suomalaisen yrityksen kannattaa tulla Suomi- Taloon Pietarin matkallaan?

– Suomi-Talo sijaitsee Pietarin ydinkeskustassa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Historiallinen rakennus, kaunis miljöö ja viihtyisät tilat luovat upeat puitteet kokousten järjestämiselle ja markkinaan tutustumiselle. Talossa on myös turvalliset työtila- ja majoitusmahdollisuudet niin päiväksi, viikoksi, kuin useammaksi kuukaudeksi. Suomi-Taloon on helppo tulla myös siksi, että täällä saa palvelua suomeksi.

Mitä palveluita Suomi-Talo tarjoaa?

– Suomi-Talo vuokraa toimistotiloja, kokous- ja juhlatiloja sekä studiohuoneistoja niin lyhytaikaiseen kuin pidempiaikaiseenkin tarpeeseen. Yhdessä talon laajan kumppaniverkoston kanssa pyrimme tarjoamaan suomalaisille toimijoille edellytyksiä menestyvään toimintaan Venäjällä. Yhteisöömme kuuluu mm. kauppakamari, taloushallinnon ja lainsäädännön asiantuntijoita, kielikoulutusta tarjoavia toimijoita sekä tietysti perheiden arkea helpottavat suomalainen koulu ja päiväkoti.

Kuviassa istutaan Suomi-Talon loungessa.

Suomi-Talon lounge on suosittu kahvittelu- ja verkostoitumispaikka.

Mitä yhteistä ohjelmaa ja verkostoitumismahdollisuuksia tarjoatte vuokralaisillenne?

– Tavoitteenamme on luoda lämmin, yhteisöllinen ja viihtyisä työympäristö. Järjestämme säännöllisiä aamukahvitilaisuuksia mielenkiintoisten teemojen ympärille. Viimeksi syyskuussa kutsuvieraana oli Faberge -museon taidehistorioitsija kertomassa maineikkaan korutalon suomalaisista kultaseppämestareista. Seuraava yhteinen tilaisuus on jo perinteeksi muodostuneet pikkujoulut.

Parhaimpia hetkiä ovat kuitenkin jokapäiväiset kohtaamiset talon toimijoiden kanssa loungessa, talomme ”olohuoneessa”. Vastaanottomme yhteydessä sijaitseva lounge on avoin kaikille vuokralaisillemme ja tarjoaa kauniit puitteet yhteisille kahvihetkille, verkostoitumiselle ja rentoutumiselle.

Mitä etuja kauppakamarin jäsenyritykset saavat Suomi-Talossa?

– Tarjoamme Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenille 20 % alennuksen aikaperusteisista tilavuokrista eli kokous- ja juhlatilojemme vuokrista.

”Tarjoamme Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenille 20 % alennuksen aikaperusteisista tilavuokrista.”

Mitä suunnitelmia teillä on ensi vuodelle?

– Haluamme ennen kaikkea lisätä Suomi-Talon tunnettuutta ja näkyvyyttä. Liikematkailun ja markkinan palatessa normaaliin, tavoitteenamme on lanseerata co-working -konsepti ja päiväpassi eli silloin meiltä voi vuokrata työpisteen jaetusta toimistotilasta päiväksi tai pariksi.

Kuvassa ihmisiä neuvottelemassa Suomi-Talossa.

Suomi-Talo tarjoaa monenlaisia tiloja.

Oksasen arki rullaa Suomi-Talossa

Elokuun alusta Suomi-Taloa luotsanneella Satu Oksasella on lähes 20 vuoden kokemus työskentelystä Venäjällä ja Keski-Aasiassa. Venäjän-vuodet alkoivat 90-luvun puolivälissä Moskovasta, jossa hän työskenteli matkatoimiston vetäjänä. Ennen vuosituhannen vaihdetta Satu muutti Kazakstaniin, jossa hän toimi silloisen Arthur Andersenin (nyk. EY:n) Keski-Aasian toimistojen hallintojohtajana.

Vuonna 2002 Satu muutti Pietariin, jossa hän työskenteli yli 10 vuotta matkailu- ja hotellibisneksessä mm. Sokos Hotelsien myynti- ja markkinointijohtajana hotelliketjun etabloituessa Venäjälle.

– Kahdeksan Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Pietari näyttää toki pitkälti samalta kuin viimeksi täällä asuessani, mutta paljon edistystä on tapahtunut ”kulissien takana” etenkin digitalisaation suhteen. On tosi mukava olla taas täällä, Satu iloitsee.

Sadun ja hänen 12-vuotiaan poikansa arki Pietarissa on alkanut hyvin. Poika aloitti kuudennella luokalla Pietarin Suomalaisessa koulussa ja Sadun suureksi ilokseni hän on aivan innoissaan koulusta.

– Suomessa koulunkäynti ei poikaani juurikaan kiinnostanut, mutta tämä pieni ja tiivis kyläkoulumainen koulu on vaikuttanut erittäin positiivisesti hänen opiskelumotivaatioonsa. Suomalainen koulu on tärkeä osa Suomi-Talon yhteisöä ja myös koko Pietarin suomalaisten perheiden elämää. On helpompi muuttaa tänne perheen kanssa, kun lapset voivat käydä koulua suomalaisen opetussuunnitelman puitteissa, Satu iloitsee.

Artikkeli on julkaistu Venlassa 2/2021. Lue näköislehti jäsentunnuksilla:

Venla 2/2021

Back top top