Pelipaikoilla Pietarissa
Nyt kun liikematkustaja pääsee maahan vain lentäen, tunnin pyrähdys ilmassa alleviivaa miljoonakaupungin läheisyyden Suomeen.
Nyt kun liikematkustaja pääsee maahan vain lentäen, tunnin pyrähdys ilmassa alleviivaa miljoonakaupungin läheisyyden Suomeen.
Viime vuosi oli minulle muutosten vuosi, niin kuin koko ihmiskunnalle. Olin saanut juuri elämäni järjestymään Pietarissa, kun pandemia alkoi levitä. Minulle se tarkoitti sitä, että tuli välivuosi Pietarista, mutta ei onneksi töistä.
Peikolla oli jo pitemmän aikaa toiminut Pietarissa pieni, mutta menestyksekäs 20 hengen tiimi, jolta tähän mennessä puuttuivat omat tuotantotilat. Tästä syystä ostimme erään toisen suomalaisyrityksen kanssa Pietarista yhteensä 25 000 neliömetriä tuotantotiloja.
Rakennusyhtiö SRV:n Pietariin rakentaman Okhta Mall -kauppakeskuksen avajaisia vietettiin elokuun lopulla. Kokonaispinta-alaltaan 140 000 neliömetrin kauppakeskus on Pietarin viidenneksi suurin ja suurimpia kaupungissa viime vuosina toteutettuja vähittäiskaupan hankkeita.
Pietarissa järjestetty kansainvälinen talousfoorumi hallitsi Venäjän talousmedian otsikoita viime viikolla. Foorumi oli järjestyksessään kahdeskymmenes ja se pidettiin tällä kertaa Pietarin uudessa ExpoForum-kongressikeskuksessa. Virallisten lukujen valossa Pietarin kansainvälinen talousfoorumi oli menestys, sillä järjestäjien mukaan tapahtumassa solmittiin miljardien eurojen edestä sopimuksia. Tarkkailijoiden mukaan tapahtuma toimi samalla myös eräänlaisena Venäjän ja lännen välisenä liennytysyrityksenä – ainakin kauppasuhteiden osalta.