EU etsii yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita investoimaan Armeniaan
Vastausaikaa on toukokuuhun 2027.
Vastausaikaa on toukokuuhun 2027.
Maat allekirjoittavat niin sanotun 123-sopimuksen.
TRIPP on Armenian kautta kulkeva logistiikkareitti, jonka perustamisesta sovittiin osana Armenian ja Azerbaidžanin rauhanprosessia.
Jäteongelmista kärsivään Jerevaniin suunnitellaan Armenian ensimmäistä jätteenkierrätyslaitosta.
Datakeskuksen kaavaillaan palvelevan erityisesti yhdysvaltalaisia yrityksiä.
Ensimmäisenä Armeniaan saapuu viljalasti Kazakstanista.
Armenia tavoittelee keskeistä asemaa Etelä-Kaukasian tekoälyinfrastruktuurissa.
Armenian jätehuolto tarvitsee merkittävää kehittämistä.
Lakiuudistukset koskevat muun muassa lämmitysjärjestelmiä ja energiatehokkuutta.
Tehtaan paikkaa Armeniassa jouduttiin vaihtamaan turvallisuusongelmien vuoksi.
Yleisvakuuden haltijoiden on lisättävä Georgia uudeksi voimassaolomaaksi, mikäli maahan haluaa tehdä passituksia.
Georgian demokraattiset instituutiot ovat taantuneet, mutta vaaleissa oli vielä nähtävillä moniäänisyyttä ja aktiivisia äänestäjiä.
Maitotuotteiden vienti ja synteettisen kumin tuonti kasvoivat.
Inflaatio on nyt keskuspankin tavoitetason tuntumassa.
Keskuspankki jatkaa korkotason asteittaista laskemista alhaisen inflaation vuoksi.
Vajaa puolet viennin arvosta oli paperia ja pahvia.
Presidentin puolue säilyttää ehdottoman enemmistön parlamentissa.
Inflaatio kääntyi kasvuun kesällä, mutta on yhä kaukana keskuspankin tavoitetason alapuolella.
Inflaatio on hidastunut nollan tienoille.
Georgiasta tuotiin synteettistä kumia.