Tavaraviennin arvo Suomesta Georgiaan väheni viidenneksen tammi-kesäkuussa
Maitotuotteiden vienti ja synteettisen kumin tuonti kasvoivat.
Maitotuotteiden vienti ja synteettisen kumin tuonti kasvoivat.
Vajaa puolet viennin arvosta oli paperia ja pahvia.
Georgiasta tuotiin synteettistä kumia.
Armeniaan vietiin erityisesti paperia, koneita ja laitteita.
Viennin arvo on jäänyt jälkeen kymmenen vuoden takaisesta tasosta.
Georgia on kieltänyt autojen jälleenviennin Venäjälle.
Konevienti kiihtyi aiempaa jyrkempään kasvuun vuonna 2022.
Georgiaan on viety tänä vuonna kuukausittain 2-3 miljoonalla eurolla koneita, rakennusaineita, paperia ja maitotaloustuotteita.
Suomesta vietiin myös rakennusaineita ja teräslevyjä.
Puhelinlaitteiden viennin kasvu taittui toisella neljänneksellä.
Merkittävä osa koneiden ja laitteiden viennistä Azerbaidžaniin muodostuu puhelinlaitteista.
Georgiasta tuotiin koneita, tekstiilejä ja vaatteita.