
Riken konserttitalo ja seremoniallinen palatsi Tbilisissä. Kuva: peteranta/Pixabay.
Koneita, maitotuotteita ja paperia - Suomen vienti Georgiaan kasvoi tammi-kesäkuussa
Suomesta vietiin myös rakennusaineita ja teräslevyjä.
Tavaraviennin arvo Suomesta Georgiaan kasvoi tammi-kesäkuussa 74,4 prosenttia vuodentakaisesta, käy ilmi Suomen tullin tilastoista. Tavaraviennin arvo oli 15,1 miljoonaa euroa.
Tavaratuonnin arvo kasvoi 5,1 prosenttia ja oli 1,6 miljoonaa euroa.
Teksti jatkuu kuvaajan jälkeen.
Arvoltaan suurin tavararyhmä viennissä olivat koneet, laitteet ja kuljetusvälineet, joiden vienti kasvoi 270,1 prosenttia ja oli 4,9 miljoonaa euroa. Siitä 1,2 miljoonaa euroa oli eri alojen erikoiskoneita, kuten maansiirtokoneita ja traktoreita ja 1,2 miljoonaa euroa moottoriajoneuvoja ja niiden osia.
Elintarvikkeiden vienti Georgiaan kasvoi tammi-kesäkuussa 37,6 prosenttia ja oli arvoltaan 2,9 miljoonaa euroa. Elintarvikeviennistä 2,2 miljoonaa muodostui maitotaloustuotteista, pääasiassa rasvoista ja juustosta. Maitotaloustuotteiden vienti kasvoi 20,3 prosenttia vuodentakaisesta.
Eri raaka-aineista valmistettujen tavaroiden vienti kasvoi 110,8 prosenttia ja oli arvoltaan 2,8 miljoonaa euroa. Siitä 1,1 miljoonaa euroa oli kalkkia, sementtiä ja muita vastaavia rakennusaineita, 0,7 miljoonaa eruoa paperia sekä vajaa 0,7 miljoonaa euroa rauta- ja terästuotteita, pääasiassa levyvalmisteita. Paperin viennin arvo kasvoi 80,0 prosenttia ja volyymi 47,8 prosenttia.
Lisäksi Georgiaan vietiin 1,3 miljoonalla eurolla pääasiassa alkoholipitoisia juomia ja 1,2 miljoonalla eurolla öljytuotteita.
Teksti jatkuu kuvaajan jälkeen.
Tuonnissa tekstiilejä ja tekstiiliteollisuuden koneita
Noin kolmasosa tavaratuonnista Georgiasta, 0,5 miljoonaa euroa, muodostui koneista, laitteista ja kuljetusvälineistä, joiden tuonti kasvoi 17,5 prosenttia vuodentakaisesta. Georgiasta tuotiin 0,3 miljoonalla eurolla teollisuuden yleiskoneita ja 0,1 miljoonalla eurolla tekstiiliteollisuuden koneita ja osia.
Eri raaka-aineista valmistettuja tavaroita, suurelta osin tekstiilejä, tuotiin hieman edellistä vuotta vähemmän 0,3 miljoonalla eurolla ja valmiita tavaroita, pääasiassa vaatteita, 16,7 prosenttia vähemmän vajaalla 0,3 miljoonalla eurolla.
Tuonnin tilastoissa näkyy marraskuussa 2022 piikki, kun Georgiasta tuotiin Suomeen valmistamattomia kivennäisaineita 5,8 miljoonalla eurolla.
Lue myös:
Georgian ulkomaankauppa kasvoi tammi-heinäkuussa – autojen jälleenvienti Venäjälle kiellettiin
Aiheesta aiemmin:
Koneiden, elintarvikkeiden ja paperin vienti Suomesta Georgiaan kasvoi tammi-toukokuussa