Venäjän-kaupan barometri, syksy 2021
Tutustu barometrin tuloksiin.
Tutustu barometrin tuloksiin.
Tuoreen Venäjän-kaupan barometrin mukaan 55 prosenttia suomalaisista Venäjän-kauppaa tekevistä yrityksistä uskoo ympäristötoimien muuttavan Venäjän markkinaa. Pitkittynyt koronapandemia ja ruplan kurssi ovat edelleen suurimmat ongelmat. Uudeksi merkittäväksi haasteeksi on noussut Venäjän työvoimapula.
Tulokset julkistetaan 9. marraskuuta.
Sumuisina päivinä satamakaupungeissa voi kuulla laivojen tuuttaavan toisilleen. Jykevin sumutorven törähdyksin ne vaihtavat kuulumisia yhteisen tilannekuvan muodostamiseksi. Sumuisiksi on pitkin viime vuotta kutsuttu myös kansainvälisen kaupan ja talouden näkymiä, ja näin oli myös Venäjällä.
Tutustu barometrin tuloksiin.
Tulokset julkistetaan 28. huhtikuuta.
Venäjän-kaupan barometri ja sen julkaisutilaisuudessa kuullut yrityspuheenvuorot osoittivat, että suomalaisyritykset osaavat jälleen kerran sopeutua liiketoimintaympäristön muutoksiin Venäjällä.
Tutustu barometrin tuloksiin.
Yritykset kokevat Venäjän-kaupan suurimmiksi haasteiksi koronaviruksen ja heikentyneen ruplan. Yritysten toiminnassa korostuu nyt Venäjällä läsnäolon merkitys, mikä näkyy etäyhteyksien, paikallisten tiimien ja kumppaniverkostojen hyödyntämisenä. Syksyn barometritutkimukseen vastasi lähes 300 Venäjän-kaupan tekijää.
Tulokset julkistetaan 5. marraskuuta.
Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja suosittelee panostamaan asiakassuhteisiin etäyhteyksin.
Koronakriisi syö ruplaa ja vientinäkymiä, selviää barometrista.
Tutustu barometrin tuloksiin.
Suomalaisten yritysten odotukset viennin, tuonnin ja liiketoiminnan kehityksestä Venäjällä ovat heikentyneet. Kevään barometritutkimukseen vastasi lähes 300 Venäjän-kaupan tekijää.
Tulokset julkaistaan 6. toukokuuta.
Syksyn lehdet ovat jo ehtineet maahan, mutta tällä kertaa niissä soi bluesin sijaan jotakin duurivoittoisempaa. Venäjän-kaupan barometrin syksyn 2019 tulokset julkaistiin tiistaina kevään mittausta aurinkoisemmin tuloksin.
Tutustu barometrin tuloksiin.
Venäjän-kaupan barometrin tuoreen tuloksen mukaan vastaajayritysten vienti Venäjälle ja liiketoiminta Venäjällä ovat kohentuneet viime kevään mittauksesta, kun taas tuonti on supistunut. Näkymät liiketoiminnassa Venäjällä, viennissä ja tuonnissa ovat positiivisemmat kuin keväällä. Yhä useampi yritys on investoinut tai aikoo investoida Venäjälle. Arviot Venäjän talouden kehityksestä ovat kahtalaisia – sekä talouden kasvuun että sen supistumiseen uskoo useampi vastaaja kuin kevään mittauksessa.
Tulokset julkaistaan 5. marraskuuta.
Tuore Venäjän-kaupan barometri on jälleen julkaistu. Kevät 2019 ei tuonut muutosta perusuraan - laskeva trendi jatkuu - mutta samalla Venäjällä aukeaa yhä uusia liiketoiminta-alueita mahdollisuuksineen.