Kazakstanin teollisuus notkahti helmikuussa, mutta uudet tilaukset lupaavat parempaa
Palvelusektorilla näkymien heikentyminen jatkui.
Palvelusektorilla näkymien heikentyminen jatkui.
Tavaravienti Kazakstaniin nousi uudelle tasolle kaksi vuotta sitten.
Kazakhstan is implementing new technologies and modernizing processing facilities in the forest sector.
Alueesta kaavaillaan yhteisten teollisuushankkeiden ja kansainvälisen logistiikan hubia.
Kazakstan on tehnyt pitkäjänteistä työtä liiketoimintaympäristön kehittämiseksi, mutta uudistusten toimeenpano jää usein ontumaan ja viestintä vajavaiseksi.
EU:ssa Kazakstania pidetään nyt uutena kumppanina ja investointikohteena.
Uusi pääministeri on johtanut aikaisemmin korruptionvastaista virastoa.
Eron syytä ei ole toistaiseksi kerrottu.
Palvelusektorilla kysyntä heikkeni.
Tilastot osoittavat viennin arvon laskeneen vuoden loppua kohti.
Yrityksissä ja kiinteistöissä on varauduttu maanjäristyksiin vaihtelevasti.
Hakuprosessi saattaa keventyä ja nopeutua.
Kazakstanin kalenterissa on luvassa juhlavapaita lähes joka kuukausi.
Kellot siirtyvät tunnin taaksepäin valtaosassa maata.
Lentoasemasta kehitetään matkustajaliikenteen ohella myös logistiikan solmukohtaa.
Yleiskaava sisältää lähes 13 miljardin euron arvosta suunniteltuja investointeja.
Mailla on esimerkkejä onnistuneesta jokiyhteistyöstä, mutta neuvottelujen ei arvioida olevan helppoja.
Kazakstanissa nähdään merkittävää potentiaalia kasvattaa viljan vientiä Kiinaan tulevaisuudessa.
Viennin kasvu taittui syksyllä.
Palvelusektorilla näkymät kirkastuivat marraskuun notkahduksen jälkeen.