Ukrainan rakennussektorilla on nyt suuri tarve keskeisille rakennusmateriaaleille
Ukraina toivoo investointeja paikalliseen rakennusmateriaalien tuotantoon.
Ukraina toivoo investointeja paikalliseen rakennusmateriaalien tuotantoon.
Toiminta käynnistyy alkuvuodesta 2025.
Ukrainasta tuotiin muun muassa rautamalmia ja rehuaineita.
Ukraina tukeutunee budjetin lisärahoituksen hankinnassa sotamaksun laajentamiseen.
Ostajien luototus on yhä merkittävä pullonkaula jälleenrakentamiseen liittyvässä viennissä, sanoo EK:n johtaja Petri Vuorio.
Osa tarjouskilpailuista sulkeutuu pian, osa ensi vuonna.
Suomen tulli otti tammikuussa käyttöön uuden tilastointimenetelmän, jolla on pieni vaikutus ulkomaankaupan tilastoihin.
Unkarin uskotaan hidastavan jäsenyysprosesseja.
Ukrainan tietosuojalainsäädäntö perustuu pääosin henkilötietojen suojaamisesta annettuun lakiin, joka on ollut voimassa vuodesta 2010 lähtien.
Haavoittuneet veteraanit ovat lisänneet tarvetta erilaisille esteettömyysratkaisuille Ukrainassa.
Tuhot koostuvat menetetystä ja saastuneesta viljelysmaasta sekä tuhoutuneista tuotteista ja teknologiasta.
Myös niin kutsuttu sotamaksu saattaa nousta.
Helpotuksiin kytketään turvamekanismeja suojaamaan EU-maanviljelijöitä.
Sota on väistämättä kasvattanut valtion ja julkisen sektorin roolia taloudessa.
Ukrainan ulkomailta saama budjetti- ja sotamateriaalituki lähes tyrehtyi vuoden alussa.
Ukrainan uusi mobilisaatiolaki muuttaa hieman henkilövarauksiin liittyviä käytäntöjä.
Rintamalla olevien kotiutus jätettiin pois laista.
Room for Childhood -hankkeessa rakennetaan uusia koteja suurille sijaisperheille.
EastCham Finland Конфедерація фінської промисловості (EK) Публікація 26 березня 2024 р. о 8:00 EastCham Finland відкриває офіс у Києві у співпраці з Конфедерацією фінської промисловості (EK). Офіс допоможе фінським компаніям брати участь у проєктах відновлення та забезпечить доступ на український ринок. 1 квітня Олена Куцай приступить до роботи на посаді керівника офіса. Починаючи з цієї...
Олена Куцай розпочне свою роботу на посаді керівника київського офісу EastCham Finland з 1 квітня 2024 року. Її головне завдання - допомагати компаніям-учасникам EastCham виходити на ринок України та брати участь у проектах з відбудови.