Armeniaan rakennetaan supertietokone tekoälyn tarpeisiin
Armenia tavoittelee keskeistä asemaa Etelä-Kaukasian tekoälyinfrastruktuurissa.
Armenia tavoittelee keskeistä asemaa Etelä-Kaukasian tekoälyinfrastruktuurissa.
Armenian jätehuolto tarvitsee merkittävää kehittämistä.
Tehtaan paikkaa Armeniassa jouduttiin vaihtamaan turvallisuusongelmien vuoksi.
Keskuspankki jatkaa korkotason asteittaista laskemista alhaisen inflaation vuoksi.
Vajaa puolet viennin arvosta oli paperia ja pahvia.
Inflaatio on hidastunut nollan tienoille.
Armenia kaipaa tukea erityisesti tuhoutuneiden siltojen korjaamisessa.
Armenian liike länteen hiertää Azerbaidžania, Venäjää ja Irania.
Armeniaan vietiin erityisesti paperia, koneita ja laitteita.
Konevienti kiihtyi aiempaa jyrkempään kasvuun vuonna 2022.
Armenian valtiovarainministerin mukaan valtaosa maan Venäjän-viennistä on jälleenvientiä.
Armeniaan muuttaneet venäläiset henkilöt ja yritykset ovat lisänneet Armenian valuutan kysyntää.
Tämän vuoden toukokuussa konevienti lähti kovaan kasvuun.