Transparency: Oikeusjärjestelmien heikkous painaa Itä-Euroopan ja Keski-Aasian korruptioindeksejä
Osassa alueen maista on otettu lupaavia kehitysaskelia, toisissa taka-askelia.
Osassa alueen maista on otettu lupaavia kehitysaskelia, toisissa taka-askelia.
Rekisteriä voidaan käyttää viranhakijoiden taustojen tarkastamiseen.
Konsultointiyhtiö EY:n kahden vuoden välein julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmesta (66 %) venäläisyritysten työntekijästä on sitä mieltä, että maassa esiintyy laajalti korruptiota. Edellisessä tutkimuksessa vastaava luku oli 60 prosenttia.
Tutkimuslaitos Levada selvitti mielipidekyselyssään venäläisten suhtautumista 26. maaliskuuta järjestettyihin korruptionvastaisiin protesteihin. Levada tiedusteli muun muassa kansalaisten suhtautumista protesteihin osallistuneisiin ihmisiin.
Yleisesti tuomioistuinten toimintaan kertoi suhtautuvansa myönteisesti 32 prosenttia ja kielteisesti 34 prosenttia vastanneista.