Ukrainalainen paloautovalmistaja rakentaa uuden tehtaan Lviviin
Yhtiö toimittaa kalustoa Ukrainan pelastusviranomaisille.
Yhtiö toimittaa kalustoa Ukrainan pelastusviranomaisille.
Investoinnit kohdistuvat kemiaan ja metalleihin.
Jalostusteollisuudessa odotetaan investointeja konetekniikkaan, raudan jalostukseen ja autoteollisuuteen vuonna 2025.
Puistoon asettuvat yritykset voivat saada veroetuja koneiden ja laitteiden maahantuonnissa.
Suurimpia toimialoja ovat autoteollisuus, junateollisuus ja sähkölaitteet.
Lokalisaation lisäksi tuotantoprosesseja on modernisoitava.
Katsaus kolmeen teollisuudenalaan kertoo eritahtisesta elpymisestä, mutta samankaltaisista haasteista.
Alueesta kaavaillaan yhteisten teollisuushankkeiden ja kansainvälisen logistiikan hubia.
Ala on kasvanut nopeammin kuin jalostusteollisuus keskimäärin.
"Loimme kätevästi ja nopeasti etäpalaverien välityksellä yrityksellemme alustavat stepit Venäjälle ja sovimme jatkosta. Saimme myös meidän tuotteisiin sopivan myyntiliidin Venäjältä, joten pääsimme heti mukavasti alkuun edistämään omia tavoitteitamme."