Skip to Content
Kazakstan Patrik Saarto
Avoin 609
Kazakstan tavoittelee kotimaiselle koneenrakennukselle vahvempaa asemaa taloudessa

Kuvituskuva: Chris Ralston/Unsplash.

Kazakstan tavoittelee kotimaiselle koneenrakennukselle vahvempaa asemaa taloudessa

Ala on kasvanut nopeammin kuin jalostusteollisuus keskimäärin.

Kazakstanin hallitus toivoo kotimaisista koneista ja laitteista aiempaa vahvempaa ratkaisua niin kotimarkkinoille kuin vientiin, kerrotaan pääministerin sivuilla. Taustalla on alan vahva kasvu viime vuosina. Tavoitteena on kasvattaa tuotantoa edelleen yli kaksinkertaiseksi, lähes kolminkertaistaa vienti, puolitoistakertaistaa investoinnit ja tuplata tuottavuus.

Teollisuusministeri Marat Karabajevin mukaan koneenrakennus on viimeisimmän viiden vuoden aikana kasvanut keskimäärin 17,6 prosenttia vuodessa, kun kokonaisuudessaan jalostusteollisuuden keskimääräinen kasvu on ollut 4,5 prosenttia. Tuotannon arvo on kolminkertaistunut yli 3 000 miljardiin tengeen, eli 6,75 miljardiin dollariin. Vuonna 2023 alalle tehtiin 470 miljoonaa dollaria ulkomaisia investointeja.

Koneenrakennuksen osuus Kazakstanin taloudesta on ollut 1,5 prosenttia, ja koko jalostusteollisuuden osuus 13 prosenttia. Koneenrakennuksen alalla toimii 3 800 yritystä, joissa työskentelee 118 000 henkilöä.

Merkittävässä roolissa kotimaisen valmistuksen kehittämisessä ovat uudet investointihankkeet. Karabajevin mukaan vuoteen 2028 mennessä on suunnitteilla 151 hanketta, joiden arvo on yhteensä 1 700 miljardia tengeä ja joiden arvioidaan luovan 24 000 uutta työpaikkaa. Kyse on rautateihin, maatalouteen, sähköön, öljyyn, kaasuun, kaivos-, metalli- ja autoteollisuuteen liittyvien koneiden ja laitteiden tuotannosta.

Tuotanto kaipaa modernisointia

Kotimainen koneenrakennus jää kauaksi tuonnin volyymista. Esimeriksi öljy- ja kaasusektorilla koneiden ja laitteiden kotimaisen tuotannon arvo on pääministeri Alihan Smailovin mukaan 160 miljoonaa dollaria, mutta tuonnin 1,6 miljardia dollaria. Kotimaisen tuotannon kehittämiseksi Kazakstanissa avattiin vuonna 2020 sektorin koneenrakennukseen keskittynyt kansainvälinen keskus, joka on työssään hahmotellut kaikkiaan seitsemän tuoteryhmää, joita alalla tarvittaisiin. Tarvittavien tuotteiden arvoksi on arvioitu 400 miljoonaa dollaria.

Smailovin mukaan keskeinen haaste tuotannon kehittämisessä on valmistuslaitteiden kuluminen. Modernisointia ja päivitystä vaatisi eri alojen koneenrakennuksessa keskimäärin 40 prosenttia käytössä olevasta teknologiasta.

Samoin kuluvat myös itse tuotteet. Maatalousteknologian kohdalla päivitystarve on pääministerin mukaan jopa 76 prosenttia konekannasta. Kazakstan on kuitenkin harkinnut laskevansa maahantuotujen maatalouskoneiden investointitukia 25 prosentista 15 prosenttiin sellaisten koneiden kohdalla, joille löytyy kotimainen vaihtoehto.

Tärkeässä roolissa Kazakstanin teollisuuden kehittämisessä ovat pääministerin sivujen mukaan myös yhteisyritykset kansainvälisten jättien kuten General Motorsin, Alstomin, General Electricin, Daewoo Busin ja Hyundain kanssa.

Tulossa 26.-27. syyskuuta:

Team Finland visit to Almaty, Kazakhstan

Lue myös:

Opportunities in agrotechnology in Kazakhstan for Finnish companies

Kazakstanin markkinakatsaus

Back top top