Australialinen Lindian Resources investoi 150 miljoonaa dollaria hankkimaansa jalostuslaitokseen Kazakstanissa
Laitoksesta tulee osa yhtiön harvinaisten maametallien jalostusketjua.
Laitoksesta tulee osa yhtiön harvinaisten maametallien jalostusketjua.
Lasipakkauksia valmistava tehdas valmistuu vuonna 2029.
Tukku- ja vähittäiskauppaketju on toiminut Kazakstanissa vuodesta 2009.
Sarzha Logisticsista tulee aiempaa laajempi konttikuljetusten operaattori Keski-Aasiassa.
Kazakstanin taloudelta odotetaan 4-5 prosentin kasvuvauhtia.
Kazakstan tarjoaa mineraalejaan Etelä-Korean teollisuudelle.
Pilottiprojektiin valitaan kaksi patoa ja yksi kastelukanava.
Yhtiö investoi 600 miljoonaa dollaria rikastuslaitoksen rakentamiseen kaivokseensa Akmolan alueella.
Yhtiö rakentaa parhaillaan neljättä tehdastaan Kazakstaniin.
Alue tavoittelee lisää paikallista jalostavaa teollisuutta Kazakstanin tavoitteen mukaisesti.
Voimala rakennetaan kahdessa vaiheessa ja valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2029.
Maiden tavoitteena on yhteisten teollisuushankkeiden ja kaupan digitaalisuuden edistäminen.
Kazakstan käy läpi merkittävää taloudellista ja yhteiskunnallista murrosta.
Rakentamisen vauhti tulee kiihtymään entisestään.
Kasvua varten tarvitaan investointeja erityisesti logistiikkaan.
Maan tavoitteena on kaivoasalan jalostusasteen nostaminen.
Uusi tietokanta kokoaa vesivarantojen tiedot yhteen.
Almatyn lentoasema on Keski-Aasian vilkkain ilmailun solmukohta ja maan kansallisen lentoyhtiön Air Astanan kotikenttä.
Kasvun taustalla digitaalisten ratkaisujen vahva kysyntä sekä maan määrätietoinen digitalisaatio.