Tavaravienti Suomesta Uzbekistaniin kasvoi 62,2 prosenttia tammi-syyskuussa
Koneet ja laitteet, erityisesti sähkögeneraattorit ja -moottorit, hallitsevat viennin tilastoja Uzbekistaniin.
Koneet ja laitteet, erityisesti sähkögeneraattorit ja -moottorit, hallitsevat viennin tilastoja Uzbekistaniin.
Tammi-syyskuussa tavaraviennin arvo kasvoi 46,4 prosenttia vuodentakaisesta.
Konevienti kiihtyi aiempaa jyrkempään kasvuun vuonna 2022.
Rautamalmi nousi kesän aikana Ukrainan-tuonnin kärkeen.
Uzbekistanista on tänä vuonna ryhdytty tuomaan Suomeen teräsprofiileja.
Yli puolet viennin arvosta oli koneita, laitteita ja kuljetusvälineitä.
Kullan viennin sekä koneiden ja laitteiden tuonnin arvo kasvoivat.
Georgiaan on viety tänä vuonna kuukausittain 2-3 miljoonalla eurolla koneita, rakennusaineita, paperia ja maitotaloustuotteita.
Suomesta viedään Ukrainaan muun muassa paperia, koneita, teknologiaa ja öljytuotteita.
Viennin arvoa kohottaa erityisesti sähkögeneraattoreiden ja -moottoreiden vienti toukokuussa.
Alkuvuoden vertailukausi pitää vientitilaston kasvuprosenttia vielä korkealla.
Suomesta vietiin myös rakennusaineita ja teräslevyjä.
Puhelinlaitteiden viennin kasvu taittui toisella neljänneksellä.
Suomesta vietiin toukokuussa paljon sähkömoottoreita ja -generaattoreita ja tuotiin maaliskuussa terästankoja.
Yli puolet tuonnista oli ferroseoksia.
Suomesta on viety aiempaa enemmän puhelinlaitteita, perävaunuja ja valmistaloja.
Uzbekistan toi eniten koneita, autoja ja terästä, vei kultaa ja tekstiilejä.
Tavaraviennin arvo Georgiasta Kirgisiaan yli kymmenkertaistui vuodentakaisesta.
Merkittävä osa koneiden ja laitteiden viennistä Azerbaidžaniin muodostuu puhelinlaitteista.
Georgiasta tuotiin koneita, tekstiilejä ja vaatteita.