Tavaraviennin arvo Suomesta Kazakstaniin kasvoi viidenneksen tammi-marraskuussa 2023
Tilastot osoittavat viennin arvon laskeneen vuoden loppua kohti.
Tilastot osoittavat viennin arvon laskeneen vuoden loppua kohti.
Yrityksissä ja kiinteistöissä on varauduttu maanjäristyksiin vaihtelevasti.
Hakuprosessi saattaa keventyä ja nopeutua.
Kazakstanin kalenterissa on luvassa juhlavapaita lähes joka kuukausi.
Kellot siirtyvät tunnin taaksepäin valtaosassa maata.
Lentoasemasta kehitetään matkustajaliikenteen ohella myös logistiikan solmukohtaa.
Yleiskaava sisältää lähes 13 miljardin euron arvosta suunniteltuja investointeja.
Mailla on esimerkkejä onnistuneesta jokiyhteistyöstä, mutta neuvottelujen ei arvioida olevan helppoja.
Kazakstanissa nähdään merkittävää potentiaalia kasvattaa viljan vientiä Kiinaan tulevaisuudessa.
Viennin kasvu taittui syksyllä.
Palvelusektorilla näkymät kirkastuivat marraskuun notkahduksen jälkeen.
Kazakstanin talous on osoittanut resilienssiä geopoliittisten haasteiden oloissa.
Liikenneministeriö ja kansallinen rautatieyhtiö laativat suunnitelman merikuljetusinfrasrtuktuurin kehittämiseksi.
EU seuraa erityisesti 45 tuotteen mahdollista pääsyä Venäjälle ohi pakotteiden.
Ostajan kerrottiin syksyn mittaan olevan joko valtio tai yksityinen sijoittaja.
Kysyntä on supistunut loppuvuonna huomattavasti.
Tehtaan on määrä valmistua vuonna 2025.
Tammi-syyskuussa tavaraviennin arvo kasvoi 46,4 prosenttia vuodentakaisesta.
Keskuspankki ennustaa inflaation laskevan alle kymmeneen prosenttiin lähikuukausina.
Arcelor Mittal sopi Kazakstanin kanssa yhtiön myynnistä traagisen kaivosonnettomuuden jälkeen.