Kazakstanilainen kullan tuottaja RG Gold myytiin kiinalaiselle kaivosjätille
Akmolan alueella sijaitsevasta kaivoksesta tulee osa Zijin Mining Groupin globaalia portfoliota.
Akmolan alueella sijaitsevasta kaivoksesta tulee osa Zijin Mining Groupin globaalia portfoliota.
Veroviranomainen on puuttunut varavirtalähteiden hintojen nostoihin sähkökatkojen jälkeen.
Koneiden ja lisävarusteiden osuus koko maan kaupasta oli suurin Vinnytsjassa.
Ukraina ottaa käyttöön EU:n sääntelyä osana eurointegraatiota.
Työnantajilla on Ukrainassa vaativa tehtävä sopeuttaa veteraanit rintamalta takaisin työelämään.
Lakiesityksessä käynnistetään myös sotariskien vakuutusohjelma rintama-alueille.
Hallitus haluaa lisätä valtion osallistumista tärkeimpien kehityskohteiden määrittelyyn.
Laajan palvelun logistiikkakeskus käynnistää toimintansa 2027.
Kasvun rinnalle tarvittaisiin nopeampia uudistuksia.
Syksyn sadosta saattaa tulla vielä hyvä.
Uzbekistan haluaa lisätä koulutusyhteistyötä kansainvälisten korkeakoulujen kanssa.
Myymälä avasi ovensa kauppakeskuksessa Odessassa.
EastChamin Almatyn toimiston päällikkö Altyn Shakirkhanova kertoo, mitä kannattaa ottaa huomioon liiketoiminnassa Kazakstanissa.
Tehtaalla valmistetaan PepsiCo:n alkoholittomia juomia.
Ukraina valmistautuu jo sodanjälkeiseen tulevaisuuteen.
Alkuvaiheessa yritys panostaa merkittävästi Kazakstaniin, jonka kautta on tarkoitus kattaa myöhemmin muut alueen maat.
Yhtiö rakentaa uutta tehdasta ja on päivittänyt laajasti kalustoaan.
UNFC-2019-luokittelujärjestelmä on osa myös EU:n lainsäädäntöä kriittisistä raaka-aineista.
Alueen taloudet saavat tukea reaalipalkkojen ja kysynnän kasvusta.
Uzbekistan haluaa nostaa uusiutuvan energian osuuden yli puoleen lähitulevaisuudessa.