Fokus Keski-Aasiassa ja Ukrainan jälleenrakentamisessa
Vuosi on vierähtänyt siitä, kun EastCham teki vahvasti tulevaisuuteen katsovia muutoksia toimintaansa.
Vuosi on vierähtänyt siitä, kun EastCham teki vahvasti tulevaisuuteen katsovia muutoksia toimintaansa.
Tuoreen listauksen mukaan epämääräiset yhteystiedot, sopimusten muuttaminen ja epäilyttävät toimitusohjeet voivat kieliä kumppanin epärehellisyydestä.
Yritysten on varmistettava, että niiden tuotteet eivät päädy kaupan jälkeen vääriin käsiin.
Me eastchamilaiset olemme tämän viikon tutkimassa Keski-Aasian markkinamahdollisuuksia yhdessä yli 40 yritysedustajan ja virkamiehen kanssa. Monialaista ja vahvaa Team Finland -joukkuettamme johtaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. Yhteistyössä ovat vahvasti mukana myös suurlähettiläämme Ilkka Räisänen ja Soili Mäkeläinen-Buhanist.
Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellisen vaikea suomalaisille yrityksille ja Suomen taloudelle.
Venäjän helmikuussa Ukrainassa aloittama invaasio lopetti pitkän rauhan ajanjakson Euroopassa.
Päivämäärä 24.2.2022 muutti maailman ja aiheutti suomalaisille Venäjän-kauppaa tekeville yrityksille ennennäkemättömän ja totaalisen kriisin.
Muutoksen alkuna on usein kriisi.
Viimeiset neljä kuukautta ovat olleet todella raskaita suomalaisille Venäjän-kaupassa toimiville yrityksille.
Teemme kaikkemme, jotta sinulla on tarvittavat faktat käytettävissä. Jos sinulla herää kysymyksiä ja tarvitset lisätietoa, olethan yhteydessä.
Sotatoimet Ukrainassa ovat alkaneet. Olemme erittäin huolestuneita. Asioiden saamat käänteet ovat hallintamme ulkopuolella, mutta pyrimme auttamaan yrityksiä niillä työkaluilla, jotka ovat käytössämme.
Vuosi on käynnistynyt poikkeuksellisen jännittyneissä kansainvälisen politiikan tunnelmissa. Kauppakamari seuraa tiiviisti tapahtumia ja niiden mahdollisia vaikutuksia Suomen ja Venäjän väliseen kauppaan ja yritysten toimintaan.
Kansainvälinen sääntely koskee usein idänkaupan sopimuksia. YK:n kansainvälinen kauppalaki (CISG) on tärkeä Suomen ja Venäjän välistä kauppaa säätelevä sopimus, jonka noudattamiseen molemmat maat ovat sitoutuneet. Usein kaupan osapuolet ovat päättäneet ottaa sovellettavaksi myös esimerkiksi nk. UNIDROIT periaatteita.
Nyt kun liikematkustaja pääsee maahan vain lentäen, tunnin pyrähdys ilmassa alleviivaa miljoonakaupungin läheisyyden Suomeen.
Bringing Together on projekti, jonka tavoitteena on luoda digitaalinen alusta investointien esittelylle molemmin puolin Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Tässä kirjoituksessa projektin johtaja, Pietarin kauppa- ja teollisuuskamarin varajohtaja Ljudmila Karelina kertoo projektista tarkemmin.
Ensimmäinen ja ainoa Suomen ja Venäjän väliseen kauppaan ja talouteen keskittynyt podcast-sarjamme on nyt kuunneltavissa kokonaan.
Asiantuntijaharjoittelu antoi itsevarmuutta ja vahvisti työelämätaitoja.
Kevään barometrin tulokset kertovat, että käänne parempaan Venäjän-kaupassa voisi olla ovella.
Viime vuosi oli minulle muutosten vuosi, niin kuin koko ihmiskunnalle. Olin saanut juuri elämäni järjestymään Pietarissa, kun pandemia alkoi levitä. Minulle se tarkoitti sitä, että tuli välivuosi Pietarista, mutta ei onneksi töistä.
Monikaan yrittäjä ei ole huomioinut, että Suomen naapurissa on yksi maailman suurimmista verkkokauppamarkkinoista – Venäjä.