Kuusi uutta sopimusta EU:n ja Keski-Aasian talousfoorumissa
Foorumissa sovittiin yhteistyöstä kriittisissä raaka-aineissa, ympäristöasioissa ja rajaturvallisuudessa.
Foorumissa sovittiin yhteistyöstä kriittisissä raaka-aineissa, ympäristöasioissa ja rajaturvallisuudessa.
Moldova päivittää talouttaan ja infrastruktuuriaan osana EU-jäsenyyspolkua.
Uzbekistanin presidentti vieraili Brysselissä.
Nesteytyn kaasun tuonti Venäjältä loppuu vuonna 2027.
Ukraina ottaa käyttöön EU:n sääntelyä osana eurointegraatiota.
Uudessa tullilaissa yhdenmukaistetaan tullausprosesseja EU-säädösten mukaiseksi.
Kolme ensimmäistä investointia on määrä tehdä vuonna 2026.
Rajoitteet koskisivat tuotteita, joita jälleenviedään merkittävissä määrin Venäjälle.
EU julkaisi kesällä ohjeita siitä, kuinka yritykset voivat tehdä parhaansa, ettei pakotteita heikennetä missään päin maailmaa.
Selvityksessä hyödynnettiin julkisten hankintojen Prozorro-alustan dataa.
Viimeisin paketti julkaistiin heinäkuussa.
EU-maissa on paljon kiinnostusta osallistua Kazakstanin vesihankkeisiin.
Paketti kohdistuu muun muassa Venäjän öljyn vientiin, teollisuudessa tarvittaviin tuotteisiin ja pankkisektoriin.
Rakenteiden ja rakennusmateriaalien tekninen sääntely pohjautuu yhä enemmän EU:n standardeihin.
Öljyn hintakattoa aiotaan laskea ja pankkipakotteita laajentaa.
Paketti kohdistuu Venäjän varjolaivastoon ja aseteollisuuteen sekä kumppaneihin kolmansissa maissa.
Vienti kasvoi lähes kymmenyksen vuonna 2024.
EU panostaa 12 miljardia euroa Keski-Aasiaan.
Pakotepaketti kohdistuu muun muassa Venäjän varjolaivastoon.
Lausekkeella ehkäistään EU:n teollisen tietotaidon käyttämistä Venäjälle vietävien korkean prioriteetin tuotteiden valmistukseen.