Raportit: sähkön saatavuus ja työvoimapula suurimmat yritysten haasteet Ukrainassa
Katsaus kolmeen teollisuudenalaan kertoo eritahtisesta elpymisestä, mutta samankaltaisista haasteista.
Katsaus kolmeen teollisuudenalaan kertoo eritahtisesta elpymisestä, mutta samankaltaisista haasteista.
Inflaatio kääntyi nousuun kesällä ja jatkanee kiihtymistään lähiaikoina.
EastCham laajentaa Ukraina-palveluita EK:n kanssa kuukausittaisilla Rebuild Ukraine Update from Kyiv -webinaareilla.
Ukrainassa vaihtui muun muassa ulkoministeri.
Yksinkertaistettu menettely on voimassa sotatilan loppuun saakka.
Verokokonaisuus on typistynyt arvonlisäveron noston ja pankkien veronkiristysten pudottua pois.
Ukraina toivoo investointeja paikalliseen rakennusmateriaalien tuotantoon.
Toiminta käynnistyy alkuvuodesta 2025.
Ukrainasta tuotiin muun muassa rautamalmia ja rehuaineita.
Ukraina tukeutunee budjetin lisärahoituksen hankinnassa sotamaksun laajentamiseen.
Ostajien luototus on yhä merkittävä pullonkaula jälleenrakentamiseen liittyvässä viennissä, sanoo EK:n johtaja Petri Vuorio.
Osa tarjouskilpailuista sulkeutuu pian, osa ensi vuonna.
Suomen tulli otti tammikuussa käyttöön uuden tilastointimenetelmän, jolla on pieni vaikutus ulkomaankaupan tilastoihin.
Unkarin uskotaan hidastavan jäsenyysprosesseja.
Ukrainan tietosuojalainsäädäntö perustuu pääosin henkilötietojen suojaamisesta annettuun lakiin, joka on ollut voimassa vuodesta 2010 lähtien.
Haavoittuneet veteraanit ovat lisänneet tarvetta erilaisille esteettömyysratkaisuille Ukrainassa.
Tuhot koostuvat menetetystä ja saastuneesta viljelysmaasta sekä tuhoutuneista tuotteista ja teknologiasta.
Myös niin kutsuttu sotamaksu saattaa nousta.
Helpotuksiin kytketään turvamekanismeja suojaamaan EU-maanviljelijöitä.
Sota on väistämättä kasvattanut valtion ja julkisen sektorin roolia taloudessa.