Uzbekistanissa suunnitellaan valtavaa lomakeskusta tekojärvelle, josta Taškent saa juomavetensä
Jätevesien käsittely on noussut keskeiseksi kysymykseksi hankkeen ympärillä.
Jätevesien käsittely on noussut keskeiseksi kysymykseksi hankkeen ympärillä.
Tuontiteknologian rekisteröintiä ja sertifiointia pidetään liian pitkänä ja kalliina prosessina.
Moni uzbekistanilaisyritys on yhä jättänyt vaaditut mittaus- ja puhdistuslaitteistot asentamatta tehtaisiinsa.
Toimisto tulee olemaan EIB:n ensimmäinen Keski-Aasiassa.
Kasvavaan vesijohtoverkkoon asennetaan älykkäitä ja digitaalisia seurantajärjestelmiä.
Kiinalais-japanilainen yhteisyritys on alansa kärkinimiä Kiinassa.
Almalykin kaivoskompleksi käyttää pian suomalaista jätevedenpuhdistusteknologiaa.
Avaamista valmistelee pullotusyhtiö, jonka mukaan Burger Kingin kaltaisten brändien läsnäolo on positiivinen signaali ulkomaisille investoijille.
Uusien valtionyhtiöiden perustaminen on poikkeuksia lukuun ottamatta jäädytetty vuoteen 2030 asti.
Uzbekistan korvaa vanhan, pieneksi jääneen aseman kokonaan uudella.
Ranska ja Uzbekistan ovat kiinnostuneita yhteistyöstä ydinvoimassa.
Vientitulleilla ohjataan yrityksiä paikallisten raaka-aineiden paikalliseen jalostukseen.
Uzsuvtaminotin mukaan juomavesiverkkoa ei ole mahdollista ulottaa koko maan kattavaksi.
Yritysten hinnoittelu muuttui joulukuussa.
Uzbekistan haluaa varmistaa hyvät asemat tulevaisuuden kansainvälisessä kaupassa huomioimalla kumppaneille tärkeät ympäristökysymykset.
Uzbekistan haluaa panostaa "ongelmalliset maat" kiertäviin kuljetusreitteihin.
Patentti- ja rekisteröintimaksujen roima alennus on osa Uzbekistanin WTO-jäsenyysprosessia.
Viisi vuotta voimassa olleet verovähennykset ovat vauhdittaneet uzbekistanilaisyritysten vientiä.
Tuoreen kyselyn vastaajista suuri osa kertoi etsivänsä verkkokaupan ja erilaisten työkoneiden tuntijoita.
Uzbekistanilaisia vierastyöläisiä rohkaistaan hakeutumaan korkeatasoisiin työtehtäviin muun muassa Eurooppaan.