EU:n pakotelähettiläs: Suurin osa kolmansista maista tekee yhteistyötä pakotteiden kiertämisen estämiseksi
EU seuraa erityisesti 45 tuotteen mahdollista pääsyä Venäjälle ohi pakotteiden.
EU seuraa erityisesti 45 tuotteen mahdollista pääsyä Venäjälle ohi pakotteiden.
Kaupan esteiden keventyminen jäsenyyden myötä vaikuttaa talouteen ja hyvinvointiin positiivisesti.
Koneet ja laitteet, erityisesti sähkögeneraattorit ja -moottorit, hallitsevat viennin tilastoja Uzbekistaniin.
Raportin mukaan merkittävä osa Uzbekistan työvoimasta työskentelee yhä ilman virallista työsopimusta.
Uzbekistanin teollisuustuotannon arvo painottuu jalustusteollisuuteen.
Investoinnit kohdistuvat teollisuuteen ja energiasektorille.
Maat aikovat perustaa vientiä varten yhteisyrityksen.
Uzbekistanin tavoitteena on kytkeytyä uusiin, kansainvälisiin kuljetusreitteihin.
Ranska ja Uzbekistan sopivat yhteisen kauppakamarin perustamisesta ja Business Francen toimiston avaamisesta.
Uzbekistanista on tänä vuonna ryhdytty tuomaan Suomeen teräsprofiileja.
Sopimukset koskevat erityisesti logistiikkaa ja energiaa.
Palvelusektori muodosti vajaan puolet BKT:sta.
Kullan viennin sekä koneiden ja laitteiden tuonnin arvo kasvoivat.
Euroopan unionin Keski-Aasian strategian tavoitteena on edistää vihreää siirtymää, auttaa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja kehittää maiden resilienssiä. Lisäksi halutaan kehittää liiketoimintaympäristöä ja investointi-ilmapiiriä sekä kestävää yhteyspolitiikkaa. Työtä tehdään vahvasti yhdessä Keski-Aasian valtioiden kanssa, jotka nähdään tulevaisuudessakin kasvavina kauppakumppaneina.
Uzbekistanin projektista saattaa tulla malli vastaaville hankkeille muualla maailmassa.
Uzbekistan ja Tšekki allekirjoittivat 800 miljoonalla eurolla sopimuksia.
Viennin arvoa kohottaa erityisesti sähkögeneraattoreiden ja -moottoreiden vienti toukokuussa.
Uzbekistan aikoo siirtää suurimman osan maan tavaraliikenteestä kiskoille. Tavoite edellyttää merkittäviä uudistuksia ja hankintoja.
Ohjelma kattaa useita aloja kuten rakentamisen ja vihreän energian. Kiina solmi sopimuksia aurinkovoimaloiden ja sähköbussien tuotannosta.
Kazakstanin, Uzbekistanin ja Kirgisian koulutusjärjestelmät ovat kriisissä nopean väestönkasvun seurauksena. Edessä on väistämättä suuria uudistuksia. Ratkaisuja haetaan muun muassa Suomesta.