Koneita, maitotuotteita ja paperia – Suomen vienti Georgiaan kasvoi tammi-kesäkuussa
Suomesta vietiin myös rakennusaineita ja teräslevyjä.
Suomesta vietiin myös rakennusaineita ja teräslevyjä.
Puhelinlaitteiden viennin kasvu taittui toisella neljänneksellä.
Suomesta vietiin toukokuussa paljon sähkömoottoreita ja -generaattoreita ja tuotiin maaliskuussa terästankoja.
Yli puolet tuonnista oli ferroseoksia.
Suomesta on viety aiempaa enemmän puhelinlaitteita, perävaunuja ja valmistaloja.
Merkittävä osa koneiden ja laitteiden viennistä Azerbaidžaniin muodostuu puhelinlaitteista.
Georgiasta tuotiin koneita, tekstiilejä ja vaatteita.
Puolet kevään viennin arvosta Suomesta Uzbekistaniin syntyi toukokuussa vaihtovirtamoottoreiden ja -generaattoreiden viennin vetämänä.
Tavaratuonnin arvo Kazakstanista Suomeen on laskenut aiemmalle tasolleen.
Puhelinlaitteiden viennin kasvu alkoi vuosi sitten.
Georgiasta tuotiin tekstiiliteollisuuden koneita.
Rautatankojen tuonti maaliskuussa nosti alkuvuoden tuonnin arvoa.
Vienti jatkui viime vuonna alkaneella korkeammalla tasollaan koko alkuvuoden.
Tuonti Venäjältä koostuu pääasiassa nikkelistä.
Koneiden ja laitteiden vienti kasvoi voimakkaasti.
Suomen tavaraviennin arvo kasvoi yli kolmanneksen vuodentakaisesta.
Tuonti Kazakstanista väheni voimakkaasti.
Paperin vienti Uzbekistaniin vähenee edelleen.
Tärkeimmät vientituotteet olivat maitotuotteet sekä koneet ja laitteet.
Tuonnin arvo yli nelinkertaistui pääasiassa kivennäisaineiden myötä.