Skip to Content
Energia ja kaivannaiset Taneli Dobrowolski
Avoin 5532

Fortum ja venäläinen kehitysyhtiö RUSNANO perustavat yhteisyrityksen

Fortumin yhteisyritykseen sijoittaman oman pääoman määrä on enimmillään 15 miljardia ruplaa, eli noin 240 miljoonaa euroa.

Fortum ja RUSNANO perustavat yhteisyrityksen joka mahdollistaa Venäjän valtion takaaman CSA tuulivoiman rakentamisen Venäjällä. Fortum kertoi asiasta torstaina julkaisemassa tiedotteessaan.

Fortum ja RUSNANO ovat tänään päättäneet 50/50 yhteistyösopimuksesta, jonka tavoite on varmistaa mahdollisuus takuuhinnan piirissä (CSA) olevan tuulivoiman rakentamiseen Venäjällä. RUSNANO on Venäjän valtion omistama kehitysyhtiö. Yhteistyön eteneminen riippuu useista tekijöistä, kuten Venäjällä edellytettävistä tuulivoimakomponenttien kotimaisuusvaatimuksista sekä huutokauppojen tuloksista.

Fortumin yhteisyritykseen sijoittaman oman pääoman määrä on enimmillään 15 miljardia ruplaa (tällä hetkellä noin 240 miljoonaa euroa) ja pääomaa sitoutuu mikäli investointipäätöksiä tehdään (noin 5 vuoden aikana). Jokainen investointipäätös käsitellään tapauskohtaisesti. Projektit rahoitetaan yhteisyritykseen sijoitetulla omalla pääomalla ja lainarahoituksella.

Fortumin pitkän aikavälin tavoite tuulivoimatuotannoksi Venäjällä on noin 500 megawattia (MW). Tavoitteesta kerrottiin marraskuussa 2016 pidetyssä Fortumin pääomamarkkinapäivässä. Tavoite tukee Fortumin strategiaa nostaa hiilidioksidittoman sähköntuotannon osuutta ja se on linjassa yrityksen kokonaistavoitteen kanssa, joka on rakentaa noin gigawatti-kokoluokan portfoliota tuuli- ja aurinkovoimassa. Vuonna 2017 Fortum ottaa käyttöön 35 megawatin tuulivoimapuiston Venäjällä, jolle saadaan CSA takuuhinta 15 vuodeksi.

Lue myös: Uutta virtaa uusiutuvasta energiasta

Back top top