Näin Georgiassa lomaillaan vuonna 2023 – lataa kalenteri itsellesi
Georgian juhlavapaat painottuvat vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
Georgian juhlavapaat painottuvat vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
Veronalennus on toinen muutaman vuoden sisään.
Tuonnin arvo Kazakstanista kasvaa öljytuotteiden tuonnin alettua uudelleen.
Ensimmäisen lennon on määrä toteutua maaliskuussa.
Määrä kasvoi viime vuonna yli 2500 yrityksellä.
Sota ja heikentynyt taloustilanne jarruttavat kasvua, mutta eivät syö kasvun edellytyksiä kokonaan.
Suurimpien investoijien joukossa on paljon eurooppalaisia maita.
Uzbekistanin arjessa tunnetaan sekä viisi- että kuusipäiväinen työviikko.
Kazakstanissa on useita eri perinteitä noudattavia vapaapäiviä.
Georgia tähyää investoinneilla Euroopan energiamarkkinoille.
Maat panostavat logistiikkainfrastruktuuriin tavaravirtojen kasvaessa vuosi vuodelta.
Uudistus saattaa pidentää presidentin virkakausia ja nollata nykyiset kaudet.
Kazakstan haluaa lisätä yhteistyötä Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD:n kanssa.
EastCham järjestää pakoteinfon uudesta paketista 13. tammikuuta.
Rosbank lisätään pakotelistalle pankin merkittävän aseman vuoksi Venäjän taloudessa.
Sopimukseen kuuluu myös junavaunujen tuotantolaitoksen modernisointi.
Saksalaiset yritykset ovat kiinnostuneita tuotannollisista investoinneista Kazakstaniin.
Kehitystyön avuksi on nimitetty entinen Turkish Airlinesin hallituksen puheenjohtaja.
Metso Outotec on sopinut tänä vuonna jo useista toimituksista samalle asiakkaalle Uzbekistaniin.
Suomalaiselle vesiosaamiselle riittää Keski-Aasiassa kysyntää. Markkinoille on helpointa mennä yhdessä.