Skip to Content
Matkailu ja palvelut Taneli Dobrowolski
Avoin 1610

Rajavartiolaitos: Itämatkailussa lievää piristymistä

Voimakkaimmin rajanylitysliikenne on kasvanut alkuvuonna Nuijamaan rajanylityspaikalla.

Alkuvuoden rajanylitysliikenteessä on nähtävissä lieviä piristymisen merkkejä Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikoilla, Rajavartiolaitos kertoo tiedotteessaan.

Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikkojen kautta tehtiin kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen viikon aikana yhteensä 443 673 rajanylitystä, mikä on noin 16 prosenttia enemmän kuin vuoden 2016 vastaavana ajanjaksona.

Vuonna 2016 rajanylitysliikenne laski voimakkaasti heti vuodenvaihteen vilkkaimpien vuorokausien jälkeen, mutta kuluneen alkuvuoden osalta yhtä selkeää laskua ei ole toistaiseksi tapahtunut, vaan rajanylitysliikennetilastot osoittavat edelleen noin 14 prosentin kasvua liikenteessä.

Voimakkaimmin rajanylitysliikenne on kasvanut alkuvuonna Nuijamaan rajanylityspaikalla (+33 %), jossa erityisesti lauantaipäivät ovat olleet huomattavasti viime vuotta vilkkaampia. Merkittävin syy Nuijamaan rajanylitysliikenteen kasvuun on venäläisten ostosmatkailun piristymisessä. Merkkejä rajanylitysliikenteen piristymisestä on nähtävissä myös Vainikkalan rajanylityspaikan henkilöliikenteessä, jossa rajanylitysliikenne on ollut alkuvuonna 24 prosentin kasvussa viime vuoteen verrattuna.

Rajavartioston arvion mukaan rajanylitysliikenteen piristymisen taustalla on erityisesti ruplan kurssin vahvistuminen, mikä on näkynyt alkuvuonna venäläisten ostosmatkailijoiden lisääntymisenä. Rajanylitysliikenteen vilkkaimpiin vuosiin verrattuna venäläisten matkustajien oleskelun kesto Suomessa on sitä vastoin pienentynyt. Tyypillisimmillään venäläinen ostosmatkailija saapuu Suomeen lauantaina aamun aikana ja poistuu iltapäivällä ostokset suoritettuaan takaisin Venäjälle.

Myös venäläisten tekemien viisumihakemusten määrä on kääntynyt vuoden 2016 lopusta alkaen lievään kasvuun. Merkittävimpänä syynä ovat niin ikään ruplan kurssin vahvistuminen sekä vuoden 2014 syksystä alkaen myönnettyjen kahden vuoden pituisten multiviisumeiden voimassaoloajan umpeutuminen.

Back top top