Skip to Content
Talous ja kuluttajat Inga Kairo
Avoin 1862

Venäjälle 27. sija innovatiivisten talouksien luokituksessa

Venäjä sai tutkimuksessa vain 12 pistettä.

Venäjä sijoittui 27:nneksi innovatiivisten talouksien luokituksessa (Innovation Indicator), kertoo Kommersant-lehti. Saksan teknillisen akatemian (acatech) ja Saksan teollisuusliiton (BDI) sekä muiden saksalaisten tutkimuslaitosten laatimaan tutkimukseen osallistui yhteensä 35 maata. Maiden taloudet arvioitiin 100 pisteen asteikolla.

Venäjä sai tutkimuksessa vain 12 pistettä. Viimeisten 12 vuoden aikana Venäjän asema listalla ei ole juuri muuttunut. Ykkössijan on jo useamman vuoden pitänyt Sveitsi (75 pistettä).

Luokituksessa tutkijat analysoivat yhteensä 38 eri indikaattoria, jotka yhdistettiin ryhmiin: talous, tiede, koulutus, valtio ja yhteiskunta.

Raportissa sanotaan, että BRICS-maiden joukosta näkyvämmin innovaatiotoiminnassa erottuu Kiina. Venäjän asema arvioidaan myös jatkoa ajatellen vahvana, koska koulutuksen taso on korkea ja valtio osallistuu aktiivisesti tieteellisen toiminnan rahoitukseen.

Back top top