Venäjän ensimmäinen sähköinen tullikeskus aukeaa 25. lokakuuta
Sähköisiä keskuksia tulee kaikkiaan kuusitoista.
Venäjän ensimmäinen sähköinen tullikeskus aukeaa 25. lokakuuta Privolžjeen, kertoo Venäjän tullin varajohtaja Ruslan Davydov Rossijskaja Gazetan haastattelussa.
Kaikkiaan sähköisiä tullikeskuksia on tulossa kuusitoista. Vuoden loppuun mennessä sähköisiä tullikeskuksia aukeaa Davydovin mukaan vielä Uralille, Pohjois-Kaukasukselle, Moskovan alueelle, Kaliningradin alueelle, Novorossijskiin ja Vladivostokiin.
Tullikeskuksiin keskitetään sähköinen tullaus siltä osin, kun tullaus ei tapahdu automaattisesti.
– Se on ennen kaikkea toimisto, jossa työskennellään dokumenttien kanssa sähköisesti, siellä ei ole ulkomaankaupan toimijoita, ei kontaktia tullivirkailijoihin, eikä minkäänlaista korruptiota, Davydov kuvailee Rossijskaja Gazetalle.
Davydovin mukaan tullin palvelujen digitalisoiminen on jo mahdollistanut henkilökunnan supistamisen kolmanneksella viime vuosien aikana ilman, että asiakkaat olisivat sitä huomanneet. Tulevaisuudessa on tarkoitus myös rakentaa Venäjän tullille pilveen yhteinen tietokanta raja-, vero-, liikenne-, maatalous- ja kuluttajaviranomaisten kanssa.