Skip to Content
Matkailu ja palvelut Patrik Saarto
Avoin 3530
Venäjän hallitus esittää matkustajajunaliikenteen kilpailuttamista

Matkustajajunaliikenne on käytännössä kokonaan Venäjän rautateiden vastuulla. Kuva: Venäjän rautatiet.

Venäjän hallitus esittää matkustajajunaliikenteen kilpailuttamista

Hallituksen mukaan nykyinen RŽD:n monopoli on tappiollinen ja tehoton.

  • Venäjän hallitus esittää rautateiden matkustajaliikenteen kilpailuttamista.
  • Hallituksen mukaan nykyinen RŽD:n monopoli on tappiollinen, tehoton ja kärsii kilpailun puutteesta.
  • Venäjällä on tällä hetkellä kolme yksityistä rautatieliikenteen harjoittajaa.

Venäjän hallitus on tehnyt lakialoitteen rautateiden matkustajaliikenteen kilpailuttamista, uutisoi muun muassa Rossijskaja Gazeta. Lentan mukaan kilpailutus avattaisiin jokaisille reitille erikseen ja hinnanmuodostus tapahtuisi markkinaehtoisesti.

Lehtitietojen mukaan hallitus katsoo aloitteessaan, että nykymuotoinen toiminta on tappiollista, tehotonta ja kärsii kilpailun puutteesta. Avoin kilpailu laskisi valtion kuluja ja karsisi päällekkäisiä toimintoja. Valtio voisi tukea operaattoreita, mutta liikennöinnin järjestäminen olisi täysin niiden vastuulla.

Sopimukset tehtäisiin esityksen mukaan vähintään 15 vuodeksi, jotta operaattoreiden on mahdollista tehdä pitkäjänteisiä investointeja toimintaansa.

Vain kolme yksityistä

Matkustajaliikenne on tällä hetkellä käytännössä kokonaan Venäjän rautateiden RŽD:n tytäryhtiöiden vastuulla. DOSS-yhtiön alueena on pikajunaliikenne ja FPK:n muu matkustajaliikenne. Lisäksi paikallisliikenteessä on lähes 20 yhtiötä.

Näiden ohella Venäjällä on kolme yksityistä liikennöijää. Vuonna 2009 toiminnan aloittanut Trans Class Express liikennöi Moskovasta 18 kaupunkiin, Tverskoy Express on kulkenut Moskovan ja Pietarin väliä Megapolis-junilla vuodesta 2003 alken. Grand Service Express -yhtiö on tarjonnut Moskovan ja Pietarin välille junahotellin, Grand Express -junan, vuodesta 2005.

Asiantuntijat arvioivat kuitenkin Rossijskaja Gazetalle, ettei uusien yhtiöiden ja kilpailun syntyminen Venäjän matkustajaliikenteeseen käy helposti. Yhtiöillä pitää olla käytössään oma tai vuokrattu kalusto, joten pääsylippu markkinoille on kallis.

RŽD tukee

Rossijskaja Gazetan mukaan Venäjän rautatiet kannattaa hallituksen esitystä, mutta sillä on uudistuksessa pari huolenaihetta.

Ensinnäkin hallitus ei ole RŽD:n mukaan huomioinut sitä, että Venäjällä ei ole vain matkustajaliikenteelle osoitettua ratainfrastruktuuria. Toisekseen oikeus säännellä inrastruktuurin kuormitusta siirtyisi Venäjän rautateiltä liikenneministeriön alaiselle rautatieliikennevirastolle, mikä vaikeuttaisi junaliikenteen suunnittelua.

Liikenneministeriölle on annettu tehtäväksi määritellä kehitysaskeleet rautatieliikenteen kilpailun kehittämiseksi. Myös tukijärjestelmää on tarkoitus tarkastella siten, että liikennöintiä voidaan tukea yhteiskunnallisesti tärkeillä reiteillä.

 

Back top top