Jekaterinburgissa luotetaan suomalaiseen osaamiseen
Elena Kozhevnikovan mukaan Uralin pääkaupungiksi kutsuttua Jekaterinburgia kannattaa seurata tarkasti, koska sen teollisuuskeskittymässä on jatkuvasti käynnissä erilaisia modernisointiprojekteja niin teollisuudessa kuin kiertotaloudessakin. Suomalaiset yritykset ovat solmineet siellä merkittäviä kauppasopimuksia.
Teksti Mataleena Ikonen Kuvat Suomalais-Venäläinen kauppakamari
Jekaterinburgissa työskentelevä Elena Kozhevnikova on ollut Suomalais-Venäläisen kauppakamarin itäisimmän toimipisteen palveluksessa sen avaamisesta lähtien, yli 13 vuoden ajan. Kozhevnikovalla on pitkä kokemus alueen yritysten tarpeista, teollisuuden keskittymistä, tulevaisuuden näkymistä, ja ennen kaikkea suomalaisyritysten mahdollisuuksista markkinoilla. Hän toimii kauppakamarin vanhempana yritysneuvojana ja aluetoimiston ainoana työntekijänä. Monelle herää ensimmäisenä ajatus, että eikö moisen työn tekeminen yksin ole yksitoikkoista, mutta Kozhevnikova vastaa heti, että ei. Hän pitää kotikaupungistaan ja työnkuvastaan.
– Kun saan tehdä päivittäin töitä mielenkiintoisten ihmisten ja yritysten kanssa, en tunne oloani yksinäiseksi. Työssä ei ehtisikään tylsistymään, koska mielenkiintoista tekemistä on niin paljon. Päivittäinen yhteydenpito toisiin kauppakamarin työntekijöihin saa minut tuntemaan kuin kollegat olisivat viereisessä toimistohuoneessa, ihan seinän takana, Kozhevnikova kertoo.
Kozhevnikovan tehtävä on edesauttaa suomalaisyrityksiä menestymään Venäjällä myös perinteisempien metropolien, Pietarin ja Moskovan ulkopuolella. Kun kysyn Kozhevnikovalta onnistumisia työuran varrella, hän mainitsee tehtyjä sopimuksia Sotshissa, Finnairin lentoliikenteen avautumisen Jekaterinburgiin ja matkat Kazaniin, Novosibirskiin ja Samaraan. Kozhevnikovan työ ei siis ole ennen pandemian alkua ollut vain toimistossa istumista, vaan siinä on päässyt näkemään maata monelta suunnalta.
Vaikka pandemiatilanteen jatkuminen on monelle turhauttavaa, osaa Kozhevnikova nähdä asian valoisat puolet. Hän sanoo, että koska työmatkailu ja fyysisten tapahtumien järjestäminen ovat vähentyneet, ehtii online-muodossa tapaamaan useampia ihmisiä, ja kohtaamiset ovat olleet antoisia. Oikeastaan yhteydenottoja on tullut vain aiempaa enemmän.
– Aika, jota parhaillaan elämme, haastaa meitä, mutta se tarjoaa myös mielenkiintoisia mahdollisuuksia kehittää omaa työskentelyä. Vaikeammat ajat tulee osata nähdä uusin silmin. Kaupankäynti ei pysähdy pandemian aikana, eikä voikaan pysähtyä, Kozhevnikova toteaa.
”Kaupankäynti ei pysähdy pandemian aikana, eikä voikaan pysähtyä.”
Ympäristönhuolto ja liiketoimintamahdollisuudet
Vaikka suomalaisyritysten suurimmat keskittymät sijaitsevat Pietarissa ja Moskovassa, on suomalaisilla Jekaterinburgissa hyvä maine. Suomalaiseen laatuun luotetaan, ja jalansijaa on jo laajasti useilla eri sektoreilla. Jekaterinburgissa on toiminut yli 50 suomalaisen yrityksen edustustoa tai jakelijaa. Tätä valttikorttia kannattaa hyödyntää myös tulevaisuudessa. Kilpailua kuitenkin löytyy, sillä monet etenkin eurooppalaiset yritykset ovat löytäneet tiensä tähän alati uudistuvaan teollisuuskaupunkiin.
Jekaterinburgissa meneillään olevat teollisten tuotantolaitosten modernisointiprojektit liittyvät suurelta osin ympäristönhuoltoon. Kiertotalous on tärkeä teema, jonka Kozhevnikova näkee mahdollisuutena suomalaisille toimijoille. Tässä perinteisessä kaivosteollisuuden kaupungissa on kiinnostuttu jätehuollosta ja ympäristöystävällisemmästä energiantuotannosta. Trendi näkyy myös muualla Venäjällä. Esimerkiksi ilmanlaatuun on kiinnitetty huomiota, joten Jekaterinburgin ilmaa aiemmin saastuttaneet tehtaat on siirretty kaupungin ulkopuolelle, ja niihin on asetettu suodattimia.
Alueella on kuitenkin edelleen saasteita, ja tavoitteena on vähentää alueella toimivien teollisuuslaitosten päästötasoja nykynormeja vastaaviksi. Kaupunki jatkaa uudistustöitään myös kaupungin yleisilmeen eteen. Kozhevnikova tietää suomalaisten toimijoiden olleen mukana uudistamisprojekteissa, ja toivoo heidän tuovan omaa osaamistaan mukaan myös jatkossa.
Tapahtumien ja tapaamisten keskus
Jekaterinburg on nykyaikainen liike-elämän keskus Uralilla, joka sijaitsee strategisesti merkittävien Euroopan ja Aasian välisten kuljetusreittien varrella. Jekaterinburg oli aiemmin suljettu ulkomaailmalta siellä sijainneen puolustusteollisuuden takia. Nykyään kaupunki on yksi Venäjän suurimmista teollisuuskeskittymistä, sekä tieteen ja koulutuksen keskus. Alueella kiinnitetään runsaasti huomiota kiertotalouteen ja ympäristönhuoltoon. Jekaterinburgia voidaan perustellusti kutsua Venäjän kolmanneksi tärkeimmäksi bisneskaupungiksi.
Kozhevnikova suhtautuu tulevaisuuteen valoisin mielin. Hän on nähnyt, miten Jekaterinburg ja koko Sverdlovskin alue on muuttunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Kaupunki on vähitellen avautunut ja kasvanut. Sverdlovskin alue on myös suosittu paikka näyttelytapahtumille ja kongresseille. Jekaterinburgissa sijaitsee Uralin modernein messukeskus Jekaterinburg Expo. Kaupunki toimi yhtenä vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen kisakaupunkina, ja oli ehdolla Expo 2020 -maailmannäyttelykaupungiksi.
Jekaterinburgissa järjestettäisiin normaalioloissa fyysisiä Team Finland -vienninedistämisvierailuja. Näistä matkoista on aiemmin saatu erinomaista palautetta. Asiakkaat ovat kiitelleet erityisesti Suomalais- Venäläistä kauppakamaria onnistuneista tapaamisista ja tapahtumajärjestelyistä. Juuri Sverdlovskin alueella on solmittu monia merkittäviä sopimuksia. Syksyllä 2020 kauppakamari järjesti ensimmäisen virtuaalisen vierailun Tjumeniin, ja kuluvalle vuodelle suunnitellaankin matkoja etäyhteyksin. Kozhevnikova iloitsee saavutetusta menestyksestä, ja odottaa kaikesta huolimatta kovasti aikaa, jolloin matkailu on taas turvallista. Tapaamisia ja vierailuja on varmasti tulossa.
Tapaamisia ja vierailuja on varmasti tulossa.
Kozhevnikova ja Suomi
Kozhevnikova on vieraillut useasti Suomessa. Hän kuvailee itseään rauhalliseksi ja samaistuu monessa mielessä suomalaisiin. Myös suomalainen musiikki ja elämä luonnon läheisyydessä viehättävät kauppakamarin konkaria. Kuitenkaan eroavaisuuksilta ei täysin vältytä. Kozhevnikova kertoo todenneensa, että suomalaiset ovat ensivaikutelmaltaan hieman varautuneita, mutta itse asiassa erittäin vastuuntuntoisia. Suomalaiset eivät puhu lämpimikseen, vaan tarkoittavat sitä, mitä sanovat.
Kozhevnikovan saa eniten innostumaan työstään juuri erilaiset kohtaamiset yritysedustajien, delegaatioiden ja muiden asiakkaiden kanssa. Jokaisella yrityksellä on omat sisäiset ja ulkoiset prosessinsa, mikä tekee yrityksestä ainutlaatuisen. Aina keskustelut eivät ole helppoja, mutta ne ovat joka kerta mielenkiintoisia. Erityisesti Kozhevnikova iloitsee voidessaan auttaa suomalaisyrityksiä alkuun Venäjän-kaupassa. Työn suola on sen vaihtelevuus, sillä jokainen kohtaaminen on omanlaisensa.