Skip to Content
Jäsenyritykset

Awara IT sai kasvua karanteeneista

Awara IT on tehnyt yhteistyötä monien Venäjällä toimivien suomalaisyritysten kanssa. SOK Groupin ja Reiman kanssa on toteutettu merkittäviä projekteja jo vuosien ajan. Tärkeimmällä sijailla ratkaisujen toimittamisessa on yhtiön mukaan nopeus.

Teksti Inga Kairo  Käännös Patrik Saarto  Kuvat Awara IT

Digitransformaatio ei ole Awara IT:lle vain muodikas fraasi, vaan todellisia toimenpiteitä ja tuloksia. Näin lupaa yhtiön automatisaatiosta vastaava Managing Partner Aleksandr Jermakov. Awara IT on yksi Microsoftin aktiivisimmista kumppaneista Venäjällä ja IVY-maissa. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen mahdollisimman optimaalisia ratkaisuja, joskus jopa odottamattomia, mutta Jermakovin mukaan aina toimivia.

– Olemme kasvaneet itsenäiseksi IT-yhtiöksi suomalaisesta konsulttiyhtiö Awara Groupista. Kasvuvaihe oli varsin vaikea, mutta selätimme haasteet. Yllätykseksemme kasvoimme juuri koronakaranteenien aikaan – muuttuneet olosuhteet eivät estäneet meitä toteuttamasta suunitelmiamme, Jermakov kertoo yhtiöstä.

Kasvun myötä Awara IT on avannut hiljattain edustustot Kazakstaniin ja Espanjaan. Sekään ei ollut aivan yksinkertaista, mutta Jermakovin mukaan sitäkin kiehtovampaa.

Vuodesta 2007 alkaen Awara IT on työskennellyt tavalla tai toisella monien suomalaisten yritysten kanssa. Kumppaneiden joukossa on tunnettuja yrityksiä kuten Reima, Prisma, Tikkurila, Sokos, SRV, Cargotec, Paroc, Paulig ja monia muita. Awara IT on toimittanut yrityksille esimerkiksi varastonhallinta- ja CRM-järjestelmiä.

SOK:n hotellien ja Prismojen kanssa yhteistyö on jatkunut aina siitä alkaen, kun SOK aloitti Venäjän markkinoilla. Reimalle Awara IT toimitti IT-palveluja ensin Venäjällä, sitten globaalisti. Jermakovin mukaan yhteistyö suomalaisten kanssa on osoittanut, että suomalaiset yritykset valitsevat kumppaninsa erittäin huolellisesti. Suhteet ja taito kuunnella asiakasta ovat tärkeitä.

– Suomalaisille yrityksille kumppanin laatu on äärimmäisen tärkeää. Olemme huomanneet tämän usein, ainakin IT-palvelujen kohdalla. Jos on osoittaa asiakkaalle positiivisia referenssejä, yhteistyö alkaa nopeasti ja sujuu jouhevasti, Jermakov kuvailee.

”Suomalaisille yrityksille kumppanin laatu on äärimmäisen tärkeää.”

Paljon pieniä projekteja

Awara IT:n kysytyimpiä palveluita Venäjällä ovat pienet automatisaatioprojektit, joissa yritykset haluavat automatisoida suppeita, mutta välttämättömiä prosesseja. Usein kysymys on toiminnanohjausjärjestelmän päivityksestä uuteen. Awara IT:llä on löydetty erityinen lähestymistapa tällaisiin tehtäviin.

– Ehdotamme yrityksille siirtymistä viimeisimpään ja automaattisesti päivittyvään ohjelmaversioon. Puhelimet ja tietokoneet päivittyvät itsestään, joten tämäkin tuntuu itsestään selvältä. Asiakas hankkii ohjelman kerran ja sen jälkeen se palvelee monta vuotta ladaten päivitykset itse, Jermakov linjaa.

Awara IT järjestää myös käytännön tietoiskuja kaikille, jotka ovat kiinnostuneet Microsoftin tuotteista ja digitransformaatiosta ylipäätään. Asiakkaat tavoitetaan kaikissa kanavissa aina sosiaalisesta mediasta puskaradion kautta fyysisiin tapaamisiin.

Awara IT

Microsoft palkitsi Awara IT:n vuonna 2019 parhaana kumppanina Venäjällä sekä yleisesti että ERP-, tiimityö- ja Power BI -kategorioissa.

Nopeus on valttia

Markkinatilanne alalla muuttuu nopeasti. Asiakkaat eivät halua odottaa ratkaisuja kuukausia, vaan ensi sijalla on nopeus – time-to-market. Nopeudesta on tullut trendi ja hinnasta välitetään vähemmän. Järjestelmiä käytetään ja muutetaan jatkuvasti, kyse on investoinnista joustaviin teknologioihin. Kokonaisuuksilta halutaan tehokkuutta ja mahdollisuutta muutoksiin nopeasti ja edullisesti, mikäli ulkoiset tekijät niin edellyttävät.

Nopeudesta on tullut trendi ja hinnasta välitetään vähemmän.

– Olemme lakanneet tarjoamasta erillisiä ERP-järjestelmiä. Tarjoamme saumattomia palveluekosysteemejä, jotka täyttävät kaikki tarpeet pilvipalveluista alkaen. Alkuinvestoinnin suuruuden sijaan asiakkaita kiinnostaa enemmän käyttökulut, Jermakov sanoo.

Vuosi 2020 osoitti, kuinka tuntemamme maailma voi muuttua hetkessä. Suuri määrä videokonferensseja ja uusia toimintatapoja kasvatti pilvipalveluiden kysyntää ja teki niistä tärkeimmän trendin. Pilvipalvelut mahdollistavat suuren verkkoliikenteen ja tietojen säilyttämisen helposti. Samaa koskee myös toiminnanohjausjärjestelmiä.

Toinen trendi on Jermakovin mukaan edellä mainittu joustavuus. Käyttäjä saattaa tietämättömyyttään hankkia yhä enemmän järjestelmiä ja käyttöliittymiä, joiden mukana tulee ylimääräisiä toimenpiteitä ja kaaosta tietojenkäsittelyssä, vaikka kaiken voi liittää kaikkeen. Mahdollisuus muokata järjestelmää nopeasti ja vähällä vaivalla on yksi tärkeimmistä kriteereistä järjestelmän valinnassa.

– Time-to-market vaikeutuu usein liian pienen alkuinvestoinnin vuoksi. Se on synnyttänyt vielä yhden trendin, kausilisenssien käytön. Kausimaksulla yritykset voivat hankkia täyden kokonaisuuden mahdollisimman pienellä alkuinvestoinnilla, Jermakov valottaa.

Awara IT

Awara IT:n asiantuntijat esiintyvät säännöllisesti kansainvälisissä alan tapahtumissa, kuten NAV TechDays-tapahtumassa.

IT-yhteistyössä piilee potentiaalia

Awara IT:llä siirtyminen etätöihin ei aiheuttanut ongelmia. Toimistolla ei ole vaarallista ja tarjolla on kaikki mukavan työnteon välineet, mutta sinne mennään edelleen vain poikkeustilanteessa, Jermakov kertoo.

– Kollegoiden mukaan kotoa työskentely on usein produktiivisempaa. Se on työssämme tärkeää, vaikka kaikki eivät pääsekään keskustelemaan tarpeeksi, Jermakov sanoo.

Awara IT jatkaa lähitulevaisuudessa valitsemallaan tiellä, toteuttaen monimutkaisia, mutta mielenkiintoisia digitransformaatioprojekteja, jotka tuovat asiakkaille todellista taloudellista hyötyä. Työntekijät viihtyvät tekoälyn, koneoppimisen, IoT:n, lisätyn todellisuuden ja digitaalisten kaksosten parissa. Suomalaisten ja venäläisten IT-yritysten yhteystyö ei yhtiön näkemyksen mukaan ole täydessä potentiaalissaan. Awara IT on valmis syventämään yhteistyötä.

Artikkeli on julkaistu Venlassa 2/2021. Lue näköislehti jäsentunnuksilla:

Venla 1/2021

Back top top