Skip to Content
Team Finland

Venäjän-kauppa on joukkuepeliä, jossa kannattaa hyödyntää urheilun oppeja

Finnish Business yhdisti suomalaiset ja venäläiset yritykset jo kymmenennen kerran. 

Teksti Patrik Saarto Kuvat Marina Makimoto

Kasvokkain tapaamisen ilo säesti puheenvuoroja Suomen ja Venäjän välisen kaupan näkymistä, kun kaikkiaan 250 suomalaisen ja venäläisen liike-elämän edustajaa tapasivat toisensa 10. Finnish Business -tapahtumassa Pietarin Crowne Plazassa 2. joulukuuta.  

Globaalin pandemian ja geopoliittisten jännitteiden paineessa korostuu yhteistyön merkitys. Määrätietoisen joukkuepelin palkintona on onnistuminen, oli kyse sitten kaupasta, urheilusta tai tapahtuman järjestämisestä terveysturvallisesti. Tänä vuonna Finnish Business yhdisti nämä kaikki. 

Määrätietoisen joukkuepelin palkintona on onnistuminen, oli kyse sitten kaupasta, urheilusta tai tapahtuman järjestämisestä terveysturvallisesti. Tänä vuonna Finnish Business yhdisti nämä kaikki. 

Urheilumaailmasta on hyvä ammentaa ajatuksia liiketoimintaan. Menestyvän joukkueen reseptin tuntee erinomaisesti Finnish Business -tapahtumassa puhunut Venäjän lentopallomaajoukkueen ja Pietarin Zenitin päävalmentaja Tuomas Sammelvuo. Kesällä Sammelvuon luotsaama maajoukkue treenasi kolme kuukautta karanteenissa ennen Tokion olympialaisia. Zenitin kanssa Sammelvuo on hävinnyt kolme finaalia Moskovan Dynamolle. Kuinka pitää pää pystyssä junnaavinakin aikoina, joita liike-elämässäkin voi tulla vastaan? 

– Joka ikinen päivä on tärkeä päivä. Jälleen kerran se on ainoa asia, johon voimme vaikuttaa tässä ja nyt. Miten meidän ihmiset tekevät seuran toimistolla töitä? Miten teen omaa hommaani, miten pelaajamme tulevat hallille ja valmistavat itsensä? Kun kulttuuri on voittavaa, tulokset seuraavat itsestään. Minä uskon tällä hetkellä enemmän siihen kuin siihen, että pitäisi puhua jonkin yksittäisen pelin voittamisesta, Sammelvuo kuvaili.

Sammelvuo puhui menestyvän tiimin rakentamisesta. Hän nosti esiin neljä hyvälle johtajalle ominaista perusperiaatetta: ole oma itsesi, ole tasapuolinen, tiedä mistä puhut ja muista tunneäly. Nämä pätevät niin urheilussa kuin yrityksissä. 

Kuvassa Tuomas Sammelvuo

Tuomas Sammelvuon mukaan voittavassa joukkueessa poistutaan mukavuusalueelta, osataan voittaa ja myös hävitä, rakennetaan omaa kulttuuria ja osataan johtaa.

Venäjän-kauppa on pitkäjänteistä peliä  

Liiketoiminta Venäjällä on viime vuosien myötä muuttunut, mutta menestyksen mahdollisuudet ovat ennallaan. Voittava kulttuuri kantaa yli vaihtelevien vuosien ja suhdanteiden, vaikka joka pelistä ei kauppoja tulisikaan.  

Yksi ikivihreä kaupan laji on metsä, jonka alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti muistutti olevan maidemme yhteinen rikkaus, joka ei valtionrajoja tunne – olkoonkin, että ajoittain syntyy keskustelua vaikkapa raakapuun viennistä Venäjältä.

– Pohjoisen vihreä vyöhyke sitoo Suomen ja Venäjän tiiviisti yhteen. Kaupallisten mahdollisuuksien lisäksi metsät ovat keskeisiä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, Vaskunlahti sanoi. 

Kuvassa alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti.

Alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahden mukaan yhteinen keskustelu metsistä on sijoitus metsiin ja tulevaisuuteen.

Tilanne Venäjän metsäsektorilla on juuri nyt otollinen ja lähivuodetkin näyttävät lupaavilta. 

– Meidän asiakkaamme Venäjällä hakkaavat puuta ennätysmäärän lähivuosina. Se johtuu siitä, että markkinatilanne puulle, puutavaralle ja puutuotteille on todella hyvä ja näyttäisi, että se jatkuu vielä hyvänä, kertoi tapahtumassa OOO Ponssen toimitusjohtaja Jaakko Laurila. 

Voitettavaa riittää myös digitalisaation saralla. Abloyn alalla ovien lukitseminen avaa ovia – mekaanisten lukitusjärjestelmien rinnalle kehittyvät digitaaliset ratkaisut yleistyvät myös Venäjällä. Pian puhelin toimii avaimena ja pääsyoikeuksia hallitaan etänä, mikä edellyttää huollolta muutakin kuin perinteisen lukkosepän taitoja. 

– Hyvin iso muutos on tulossa. Olemme Venäjällä vielä aika paljon mekaanisella puolella, mutta se tulee entistä enemmän tuotekehityksessä myös täällä Venäjällä ajan kanssa, kertoi digitalisaatiosta OOO Abloyn toimitusjohtajana hiljattain aloittanut Henry Huusko. 

Kuvassa Finnish Business -tapahtuman paneeli

Kuvassa vasemmalta alkaen paneelin moderoinut Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Salonen, Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen, OOO Abloyn toimitusjohtaja Henry Huusko, OOO Ponssen toimitusjohtaja Jaakko Laurila sekä Suomi-Talon johtaja Satu Oksanen.

Yksi muutos Venäjän-kaupassa on ollut liiketoiminnan lokalisoituminen. Sen myötä tytäryhtiöihin palkataan paljon venäläisiä työntekijöitä paikallisesti. Suomi-Talon johtaja Satu Oksanen on havainnut pandemian muuttaneen lisäksi suomalaisten johtajien ajattelutapaa läsnäolostaan Venäjällä. 

– Luulen, että mitä tämä tilanne on saanut aikaan, on luottamuksen kasvu. Suomalaiset johtajat saattoivat lähteä etätöihin Suomeen, Oksanen pohti tapahtuman paneelissa. 

https://www.youtube.com/watch?v=qN8iQDff4lo

Seuraavaksi etsitään edelläkävijät 

Suomalais-Venäläinen kauppakamari luotaa päivittäin Venäjän markkinoiden mahdollisuuksia. Tuorein trendi liittyy vastuullisuuteen ja ympäristökysymyksiin, jotka myös Suomen elinkeinoministeri Mika Lintilä nosti esiin videotervehdyksessään – Suomi ja Venäjä jakavat samat, globaalit vihreän siirtymän tavoitteet.

– Hyvät yritysten edustajat. Kiitän teitä pitkäjänteisestä työstä Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa. Ilman teidän jatkuvaa jalkatyötänne Venäjä ei olisi yksi Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneistaLintilä kiitteli 

Kuvassa elinkeinoministeri Mika Lintilän videotervehdys.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoi videotervehdyksessään uskovansa, että vihreä siirtymä avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.

Tässä kaupungeillakin on mahdollista olla mukana. Pietari voi kernaasti ottaa mallia Lahdesta, jonka kaupunginjohtaja Pekka Timonen korosti kaupungin ja yritysten yhteistyön merkitystä seudun taloudelle ja luonnolle. Jos jokin Suomen ja Venäjän liikesuhteissa on jäänyt kesken, uskoi Pietarin varakuvernööri Maksim Sokolov puheenvuorossaan kaikkien suhteiden palautuvan koronarajoitusten poistuessa.

– Uskon, että ennen pitkää kaikki rajoitukset poistuvat, liikenne kulkee aikataulun mukaisesti ja kaikki keskeytyneet liikesuhteet palautuvat, Sokolov sanoi. 

Kuvassa Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen mukaan Lahti on esimerkki kaupungista, jota on kehitetty perinteisestä teollisuuskaupungista nykyaikaiseksi ympäristökaupungiksi.

Kuvassa Pietarin varakuvernööri Maxim Sokolov.

Pietarin varakuvernööri Maxim Sokolovin mukaan Suomi on yksi Pietarin edustetuimmista maista yritysten määrällä mitattuna.

Olennainen osa Venäjän mahdollisuuksien luotaamista ovat eri alueille suuntautuvat Team Finland -vierailut yhteistyössä Suomen Venäjän-edustustojen kanssa.  

– Tänään on puhuttu paljon vastuullisesta liiketoiminnasta ja siitä, miten kestävä kehitys ja vastuullisesti toimivat yritykset ovat ne tulevaisuuden menestysyritykset. Niitä on Venäjällä paljon ja me aiomme löytää ne yritykset, ja saattaa yhteistyöhön suomalaisten yritysten kanssa, lupasi Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen. 

Kuten kymmenes Finnish Business osoitti, henki on pysynyt korkealla pandemiasta huolimatta. Liikematkailun elpyminen on uusista etätyötaidoista huolimatta tärkeää. Henkilökohtaisia kontakteja ja kasvotusten keskustelua ei korvaa mikään, muistutti Suomen Pietarin pääkonsuli Sannamaaria Vanamo tapahtuman päätöspuheenvuorossaan. 

– Tämä on joukkuepeliä, Vanamo kiteytti. 

Kuvassa Suomen Pietarin-pääkonsuli Sannamaaria Vanamo

Suomen Pietarin-pääkonsuli Sannamaaria Vanamo nosti tapahtumasta esiin kaksi sanaa – kestävyys ja konkretia.

Suomalais-Venäläinen kauppakamari kiittää kaikkia Finnish Business -tapahtumaan osallistuneita sekä Team Finland –kumppaneitaan: Suomen työ- ja elinkeinoministeriötä, Suomen ulkoministeriötä ja Suomen Pietarin-pääkonsulaattia. Kiitokset myös Pietarin kaupungin hallinnolle kaikesta yhteistyöstä. 

Tapahtuman pääyhteistyökumppaneita olivat Abloy, Ponsse ja YIT. Yhteistyökumppaneina toimivat Borenius, Capital Legal Services, EKE, Isku, Finnlines, Job Group, Kiilto, Maryino, Nor-Maali ja Teknos. 

Kuvia voi käyttää viestinnässä (ei markkinoinnissa) mainitsemalla kuvakrediitit seuraavasti:

Kuvat: Finnish Business 2021/ Suomalais-Venäläinen kauppakamari

Back top top