EU hyväksyi 13. pakotepaketin Venäjää vastaan
Paketti sisältää erityisesti sotateollisuuden vientikieltoja ja pakotelistauksia.
Paketti sisältää erityisesti sotateollisuuden vientikieltoja ja pakotelistauksia.
Aikaisemmin rajalla osoittivat mieltään puolalaiset kuljettajat.
Kirjeessä vaaditaan jäsenmailta toimenpiteitä, jotta vuotaneiden tuotteiden valmistajat kiristäisivät valvontaprosessejaan.
Foorumi oli jatkoa viime kesänä julkaistulle selvitykselle Keski-Aasian logistiikkainfrastruktuurin investointitarpeista.
Hakuprosessi saattaa keventyä ja nopeutua.
Ilmoitukset on jo uusittu posti- ja lentoliikenteessä.
Paketti sisältää uusia vienti- ja tuontikieltoja sekä henkilöpakotteita ja poikkeuslupia.
Tuleva paketti sisältää uusia toimi pakotteiden kiertämisen estämiseksi.
EU seuraa erityisesti 45 tuotteen mahdollista pääsyä Venäjälle ohi pakotteiden.
Merkittävä osa kuljetuskapasiteetista seisoo jonoissa.
Slovakialainen kuljettajajärjestö odottaa diplomaattista ratkaisua, mutta saattaa ryhtyä toimenpiteisiin joulukuun alusta alkaen.
Puolalaisten maanviljelijöiden vaatimukset on osoitettu Puolan hallitukselle.
Slovakialaiset kuljettajat ovat osoittaneet tukea puolalaisille kollegoilleen.
Georgian EU-uudistukset ovat edenneet hitaasti sisäisten jännitteiden vuoksi.
Ukraina on toteuttanut jäsenyyteen tähtääviä uudistuksia sodan oloissa.
Ministeritapaamisessa allekirjoitettiin yhteinen tiekartta EU:n ja Keski-Aasian yhteistyön syventämisestä.
Euroopan unionin Keski-Aasian strategian tavoitteena on edistää vihreää siirtymää, auttaa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja kehittää maiden resilienssiä. Lisäksi halutaan kehittää liiketoimintaympäristöä ja investointi-ilmapiiriä sekä kestävää yhteyspolitiikkaa. Työtä tehdään vahvasti yhdessä Keski-Aasian valtioiden kanssa, jotka nähdään tulevaisuudessakin kasvavina kauppakumppaneina.
Pakotepaketissa kielletään kaksikäyttötuotteiden vienti maihin, joista ne voivat päätyä Venäjälle.
Selvitys esittelee seitsemän toimenpidettä ja 32 investointitarvetta.
Tuoreissa huippukokouksissa Keski-Aasian maille luvattiin kauppaa, rahoitusta ja yhteyksiä niin lännestä kuin idästä.