Apetitin tuotteet ilmestyvät vuodenvaihteessa Venäjän Prismojen pakastealtaisiin
Apetit lähtee Venäjän markkinoille yhdessä SOK:n kanssa.
Apetit on etsinyt kasvisruokapakasteilleen uusia markkinoilta ulkomailta. Vuodenvaihteessa SOK:n Prismat Venäjällä saavat pakasteltaisiinsa suomalaisia kasvispihvejä, gratiineja ja valkosipuliperunoita, Apetit tiedottaa verkkosivuillaan.
– Ensimmäiseen aaltoon valikoitui herkullinen valikoima Apetitin parasta osaamista: kasvispihvejä ja –pyöryköitä, kasvisgratiineja, kermaperunoita ja perunamuusia. Toiseen aaltoon on sovittu otettavan legendaariset Apetit-pakastekeitot, kertoo Apetitin kansainvälisen myynnin päällikkö Kyösti Itäniemi tiedotteessa.
Venäjän markkinoille Apetit päätti lähteä yhdessä suomalaisen vähittäiskaupan kumppanin kanssa. Lähtökohtana oli myös hankintavolyymin varmistaminen sillä, että Venäjälle vietävät tuotteet ovat jo Suomen S-ryhmän kaupoissa valikoimissa. Pietarissa tuotteet vahvistavat Suomi-kuvaa ja auttavat erottumaan kilpailijoista.
– Suomalaisilla tuotteilla ja ruoalla on Venäjällä erittäin hyvä maine. Tämä korostuu erityisesti Pietarin alueella, mistä matkaillaan paljon Suomessa. Niiden ottaminen valikoimaan on meille luonnollinen keino erottautua paikallisista kilpailijoistamme, kertoo Prisma LLC:n ruokatavaroiden ostopäällikkö Julia Ostaptšuk Apetitin tiedotteessa.