Skip to Content
Yhteiskunta ja politiikka Patrik Saarto
Avoin 4768
EU jatkaa Venäjälle asetettuja talouspakotteita

EU jatkaa Venäjälle asetettuja talouspakotteita

EU on maaliskuun alussa päättänyt kahden päättymässä olleen pakotejärjestelmän jatkamisesta.

EU jatkaa päättymässä olleita rajoittavia toimenpiteitä Venäjää vastaan Ukrainan alueellista eheyttä, suvereeniutta ja itsenäisyyttä uhkaavien toimien vuoksi, kerrotaan 12. maaliskuuta julkaistussa tiedotteessa Eurooppa-neuvoston ja Euroopan unionin neuvoston verkkosivuilla.

Rajoittavia toimenpiteitä jatketaan puolella vuodella, eli 15. syyskuuta 2018 asti. Ne sisältävät varojen jäädyttämisiä ja matkustuskieltoja koskien 150 henkilöä ja 38 yhteisöä.

EU on jatkanut 5. maaliskuuta julkaistun tiedotteen mukaan myös Ukrainan varojen väärinkäytön vuoksi asetettuja talouspakotteita vuodella. Kyseiset pakotteet ovat voimassa nyt 6. maaliskuuta 2019 asti.

EU:lla on käytössään kaikkiaan neljä pakotejärjestelmää, jotka on sidottu Minskin sopimuksen toteutumiseen. Niitä jatketaan tai ne voidaan purkaa toisistaan riippumatta. Lisää tietoa Ukrainan kriisin vuoksi asetetuista talouspakotteista löytyy SVKK:n pakotetietopankista.

EU:n talouspakotteiden voimassaolo

  • 5.3.2018 Voimassa olevia Ukrainan varojen kavaltamisesta johtuvia pakotteita jatketaan 6.3.2019 asti.
  • 19.6.2017 Voimassa olevia Krimin tapahtumista johtuvia pakotteita jatketaan 23.6.2018 asti.
  • 12.3.2018 Voimassa olevia Itä-Ukrainan tapahtumista johtuvia pakotteita jatketaan 15.9.2018 asti.
  • 21.12.2017 Voimassa olevia Venäjän tietyille aloille kohdistettuja pakotteita jatketaan 31.7.2018 asti.

 

Back top top