Unilever allekirjoitti aiesopimuksen Fortumin uusiutuvan energian käytöstä Venäjällä
Unilever tähtää uusiutuvan energian käyttöön koko maailmassa - Venäjän osalta tavoitteessa auttaa Fortum.
Fortum ja englantilais-hollantilainen päivittäistavaravalmistaja Unilever ovat allekirjoittaneet 15. lokakuuta Moskovassa aiesopimuksen, jonka mukaan yhtiöt kehittävät Fortumin uusiutuvan energian käyttöä Unileverin tuotannossa Venäjällä. Fortum tiedottaa aiesopimuksesta venäjänkielisisillä verkkosivuillaan.
Aiesopimuksen allekirjoittivat Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja Unileverin toimitusjohtaja Paul Polman. Unileverin tavoitteena on siirtyä kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2030 mennessä niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa.
– Yhteistyö Fortumin kanssa on Unileverin ensimmäinen askel venäläisten tuotantolaitostemme siirtymisessä vihreään energiaan. Luulen, että muutkin teollisuudenalat seuraavat esimerkkiämme, mikä auttaa uusiutuvan energian nostamisessa edelläkävijäksi Venäjällä, Polman kommentoi aiesopimusta Fortumin mukaan.
Lundmark puolestaan kertoo aiesopimuksen alleviivaavan kummankin yhtiön ympäristöystävällisiä arvoja.
– Olemme valmiit vastaamaan kumppaneidemme kasvavaan proaktiiviseen ympäristöystävällisen energian kysyntään, Lundmark lupaa Fortumin mukaan.
Lue lisää:
Fortumin ja RUSNANON sijoitusrahasto sopi tuulivoimakapasiteetin rakentamisesta Kalmukiaan