Skip to Content
Jäsenyritykset

EPSE tuntee puhtaan veden reseptin

Kaivos- ja teollisuusjätevesien puhdistus on Keski-Aasiassakin haaste, johon EPSE tarjoaa uuden sukupolven ratkaisun.

Teksti Patrik Saarto Kuvat EPSE

EPSEn kansainvälisestä liiketoiminnasta vastaavalla johtajalla Felix Fondemilla on pitkä ja laaja kokemus kansainvälisillä markkinoilla. Kuva: EPSE.

Kun innovaatio onnistuu, käy päinvastoin kuin tunnetussa sanonnassa – uusi konsti on parempi kuin pussillinen vanhoja. Joskus uusi konsti on niin erilainen, ettei sitä oikein voi edes vertailla suhteessa vanhoihin. Tällainen tilanne vallitsee kaivos- ja teollisuusjätevesien puhdistuksessa, sanoo EPSE Oy:n kansainvälisestä liiketoiminnasta vastaava johtaja Felix Fondem.

EPSE Oy on kymmenen vuotta vedenpuhdistusalalla toiminut yritys, joka on erikoistunut metallien puhdistukseen teollisuuden ja kaivosalan prosessi- ja jätevesistä. EPSE toimii ympäri maailmaa aina Suomesta ja Ruotsista Amerikkaan, Afrikkaan, Kiinaan ja Keski-Aasiaan asti.

Yhtiön patentoima EPSE-menetelmä on se uusi konsti, jonka Fondem lupaa peittoavan vanhat tavat puhdistaa vettä. Kyse on myös evoluutiosta, jossa aiemmat menetelmät ovat saavuttamassa elinkaarensa päätepisteen yhä kiristyvien ympäristövaatimusten paineessa. Fondem vertaa tilannetta autoteollisuuden kehitykseen polttomoottoreista kohti sähköautoilua.

Aiemmat menetelmät ovat saavuttamassa elinkaarensa päätepisteen.

– Jos otetaan kaivosteollisuus, niin vedenpuhdistuksen vanhaa teknologiaa on esimerkiksi kalkkisaostus. Vanhojen suljettujen kaivosten ympärillä on valtavat määrät kalkkisaostuksesta aiheutunutta jätettä kalkkisakan muodossa, ja siinä on metalleja. Vähemmän vanhempia ovat kalvoteknologiat, kuten käänteisosmoosi, Fondem taustoittaa.

Vanhoissa teknologioissa ei Fondemin mukaan ole enää paljon kehitettävää. Niistä itsestään aiheutuu saasteita ja ne ovat kalliita. Ympäristövaatimusten kiristymisen myötä yritykset ovat alkaneet etsiä uusia teknologioita. Tähän tilanteeseen EPSE on tuonut oman, uniikin ratkaisunsa.

EPSEn kemiallinen puhdistusmenetelmä keskittyy prosessi- ja jätevesissä oleviin metalleihin. Menetelmää on testattu kaikkiaan 51 metallille. Prosessista syntyy puhdistettua vettä sekä sakkaa, jota voidaan edelleen käyttää raaka-aineena muualla. Jos vedestä on puhdistettava myös suoloja, öljyjä tai orgaanisia aineita, EPSE toimii osana puhdistusprosessia muiden menetelmien rinnalla.

Työ asiakkaan kanssa alkaa vesien alkuanalyysiin tutustumisella, vesinäytteiden tutkimisella ja kokeilla Suomessa laboratoriossa. Laboratoriossa kehitetään resepti, jota pilotoidaan paikan päälle lähetettävän EPSE-kontin avulla. Kun resepti on hiottu kohdilleen, voi vedenpuhdistus alkaa.

– Toimintaperiaatteemme on lisensiointi. Me toimitamme ratkaisun, eli reseptoinnin, kemikaalit, jotka liittyvät patenttiratkaisuumme ja teknisen tuen. Kehitämme reseptiä sen mukaan, mitä matkan varrella ilmestyy, Fondem kertoo.

Millaiseksi vesi puhdistetaan, riippuu asiakkaasta ja paikallisista ympäristövaatimuksista. Jos puhdistettu vesi vapautetaan luontoon tai käytetään juomavedeksi, ovat vaatimukset erilaisia kuin jos vesi palautetaan käytettäväksi uudelleen tuotannossa.

– Joka ikinen jätevesi on erilainen. Ei ole geneeristä reseptiä, joka toimii kaikkiin, vaan se pitää kehittää, Fondem sanoo.

Mobile EPSE™ -pilottilaitteiston avulla testataan laboratoriossa kehitettyä puhdistusreseptiä kohteessa. Kuva: EPSE.

Kumppanit tervetulleita mukaan

Kaivos- ja teollisuusjätteet ovat globaali ongelma, joka on päässyt kasautumaan jo vuosisatojen ajan. Toiminnassa olevien kaivosten ja tehtaiden lisäksi eri puolilta maailmaa löytyy kauan sitten hylättyjä kaivoksia ja tehdasalueita, joiden saasteita ei ole koskaan siivottu. Keski-Aasiassa on paljon uraaniin liittyviä suljettuja kaivoksia ja teollisuusjätteiden keräyspaikkoja.

EPSEllä on parhaillaan Kazakstanissa työn alla projekti, joka liittyy vanhaan uraanikaivokseen, ja samanlaista potentiaalia piilee myös Uzbekistanissa. Aktiivinen kaivostoiminta on Keski-Aasiassa kehittynyt voimakkaasti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ja uusia kaivoksia on avattu. Vesi halutaan puhdistaa yleensä sellaiseksi, että se voidaan palauttaa luontoon.

– Suurimassa osassa on kyse ympäristövaatimusten täyttämisestä, Fondem sanoo.

Fondemilla on pitkä tausta suomalaisissa ja kansainvälisissä insinööri- ja suunnitteluyrityksissä. Kokemukset Keski-Aasian markkinoilta ovat hyvät. Toimintatavat ovat byrokraattisempia ja sääntely joskus vanhanaikaista, mutta alueen maissa halutaan kehittyä länsimaiselle tasolle. Yrityksissä on kansainvälistä, kielitaitoista henkilöstöä, kommunikointi- ja dokumentointikielenä toimii englanti. Henkilökohtaiset suhteet ja tapaamiset ovat Fondemin mukaan erittäin tärkeitä, varsinkin aivan asiakassuhteiden alussa.

Kaivosalalla länsimaiset toimijat ovat jo paikan päällä. EPSE otti ensimmäisen askeleen Uzbekistanin markkinoille Team Finland -vierailulla viime marraskuussa. Joukkuepelistä on uusien markkinoiden haltuunotossa hyötyä, ja kumppaneita toivotaan mukaan Keski-Aasiaan myös EPSEllä. Fondemin mukaan esimerkiksi vedenkäsittelylaitosten operaattorit, rakentajat ja alan teknologiayritykset olisivat yhtiölle mieluisia kumppaneita.

Vedenkäsittelylaitosten operaattorit, rakentajat ja alan teknologiayritykset olisivat yhtiölle mieluisia kumppaneita.

Jokainen vedenpuhdistusresepti on yksilöllinen ja alusta asti kohteeseensa räätälöity. Kuva: EPSE.

– Silloin me menemme ikään kuin tällaisena konsortiona, Fondem kuvailee.

Keski-Aasian markkinoilla tarvitaan myös luotettava paikallinen kumppani – sen etsiminen on Fondemin mukaan yksi avainasia liiketoiminnassa alueella. Tämän lisäksi Fondem suosittelee käymään alueella mahdollisimman paljon tapaamassa ihmisiä, joiden kanssa liiketoimintaa harjoittaa.

Vesi on elintärkeä resurssi, mutta sen saatavuus on Keski-Aasiassa rajallista. Suomalainen tuhansien järvien vesiosaaminen auttaa ratkaisemaan vesihaasteita alueella. Se on puhtaan veden reseptin ensimmäinen komponentti.

EPSE Oy

  • pääkonttori ja laboratorio Ylöjärvellä
  • 15 työntekijää
  • lähes 100 patenttimaata

Eikö yrityksesi ole vielä jäsen? Tutustu jäsenyyteen:

Palvelut ja edut

Back top top