Kuusi kysymystä rahoituksesta Ukrainaan – näin vastaa asiantuntijapaneeli
Oikean rahoituskumppanin osoite riippuu hankkeen yksityiskohdista.
Oikean rahoituskumppanin osoite riippuu hankkeen yksityiskohdista.
Kazakstan haluaa toimia porttina koko Keski-Aasian markkinoille.
Kazakstanissa on tehtävissä paljon kauppaa, kun huolehtii, että kaikki sujuu pakotteiden mukaisesti.
Seuraavaksi on selvittävä jälleen uudesta talvesta.
Moldova on ottanut viime vuosina uuden suunnan.
EastCham on kahdessa vuodessa luonut puitteet yritysten palvelemiselle keskeisillä, nousevilla markkinoilla.
Kulttuurin muovautumiseen ovat vaikuttaneet vaihtelevat aikakaudet ja uudet kansainväliset virtaukset.
Pandemia ja sodat ovat siirtäneet toimitusketjuja lähemmäksi ja uusille reiteille.
Lue lyhennelmä suurlähettiläs Dibrovan inspiroivasta puheenvuorosta EastChamin jäsenyrityksille.
Ukrainan jälleenrakentaminen on jo käynnissä ja Suomi varautuu siihen huolellisesti.
Liiketoiminta Ukrainassa on tällä hetkellä tasapainoilua riskien ja mahdollisuuksien välillä. Ukrainan uuteen nousuun kannattaa lähteä mukaan harkiten, mutta ajoissa.
Keski-Aasiassa ihmisen asema, tausta ja se, kenet tunnet määrittelee arvosi. Kuinka matalien hierarkioiden pohjoismaista tuleva pärjää yrityskulttuurissa jossa arvot ovat toisenlaiset? EastChamin asiantuntijavieraat kertovat vastauksen.
Geopolitiikka ja suurvaltojen väliset jännitteet vaikuttavat tällä hetkellä voimakkaasti markkinoille. Kysymys on siitä, että politiikka on tehnyt paluun kauppaan, talouteen ja teknologiaan, sanoo klubin asiantuntijavieras Timo Vuori.
Suomi saa Ukrainalta kiitosta ja kutsun rakentamaan maasta EU:lle uutta, aktiivista jäsentä.
Pankki on aktiivisesti läsnä Keski-Aasian, Etelä-Kaukasian ja Ukrainan markkinoilla.
Rahoitus on yksi liiketoiminnan kulmakivistä. Finnpartnershipin, Finnveran, EBRD:n ja Business Finlandin edustajat kertoivat EastChamin jäsentilaisuudessa, millaista rahoitusta heidän kauttaan on haettavissa liiketoimintaan Keski-Aasian, Etelä-Kaukasian ja itäisen Euroopan markkinoilla.
Suomi tarvitsee uuden kansainvälistymisstrategian, sanoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.
Paikallinen kehitys ja globaalit trendit lyövät kättä liiketoiminnalle suotuisasti.
EastCham toivoo jäseniltään viestiä tarvittavista palveluista ja ehdotuksia tulevista matkakohteista.