Sberin bisnesaamiaisella kiivasta keskustelua Venäjän taloudesta – ”Emme saaneet hyvinäkään aikoina taloutta rakennettua”
Keskustelijoiden mukaan Venäjän talouden on uudistuttava, mutta kysymys kuuluu, johtaako se modernisaatioon vai taantumukseen.
Keskustelijoiden mukaan Venäjän talouden on uudistuttava, mutta kysymys kuuluu, johtaako se modernisaatioon vai taantumukseen.
Asuntolainan korko voi nousta seitsemään prosenttiin.
Ympäristöteema nousi vahvasti esiin niin foorumissa kuin sopimuksissa.
Moskova pitää vertailun kärkipaikkaa kolmatta vuotta peräkkäin.
Sopimuksia ja muistioita allekirjoitettiin muun muassa uusista tehdasprojekteista.
Venäjän teollisuus- ja kauppaministerin mukaan Venäjän tulee kaksinkertaista puurakentamisen määrä.
Yhteistyöhön kaivataan mukaan suomalaisia, venäläisiä ja muita kansainvälisiä yrityksiä.
Vsevoložskin tehtaasta tulee yksi maailman nykyaikaisimmista.
Aiesopimus sisältää tuotantokapasiteetin kasvattamista ja uusia varastotiloja.
Yhteisyrityksen pohjalta on tarkoitus muodostaa venäläinen tietoliikenneteknologian toimittaja.