Itella toteutti Reiman jalkineiden digitaalisen tuotemerkinnän Venäjällä
Yritykset kehittivät yhdessä toimintamallin merkintäprosessia varten.
Yritykset kehittivät yhdessä toimintamallin merkintäprosessia varten.
Elina Björklund asui 2010-luvulla perheineen Kiinassa, jossa hän pyöritti miehensä kanssa konsulttiyritystä. Yksi sen tärkeimmistä asiakasyhtiöistä oli Reima, joka vuonna 2012 tarjosi Björklundille toimitusjohtajan paikkaa, ja sillä tiellä nyt ollaan.
Syksyn lehdet ovat jo ehtineet maahan, mutta tällä kertaa niissä soi bluesin sijaan jotakin duurivoittoisempaa. Venäjän-kaupan barometrin syksyn 2019 tulokset julkaistiin tiistaina kevään mittausta aurinkoisemmin tuloksin.
Vaikka Reima on perinteikäs suomalainen miehen etunimi, tuo se useimmille mieleen lastenvaatteet. Eikä ihmekään, sillä markkinatutkimusten mukaan Reima on yksi arvostetuimmista vaatebrändeistä Suomessa. Tilanne on samanlainen myös Venäjällä, jossa Reima on jo hyvän aikaa ollut tunnetuin toimija lastenvaatemarkkinoilla.