YIT arvioi strategisia vaihtoehtojaan Venäjällä
Konsernin sidotun pääoman optimoimiseksi YIT:n hallitus on päättänyt tarkastella yhtiön strategisia vaihtoehtoja Venäjän toimintojen osalta.
Konsernin sidotun pääoman optimoimiseksi YIT:n hallitus on päättänyt tarkastella yhtiön strategisia vaihtoehtoja Venäjän toimintojen osalta.
Uudiskohteessa on kuudennen kerroksen korkeudella sijaitseva virkistysalue.
Suomi on monelle venäläisyritykselle portti Euroopan markkinoille.
YIT laajentaa yhteistyöverkostoaan Venäjällä.
YIT arvioi kuluttajakysynnän kuitenkin laskevan koronan seurauksena.
YIT:n kesällä tekemät muutokset Venäjän-liiketoimintaan käänsivät kannattavuuden kasvuun.
YIT ilmoitti kesällä liiketoiminnan muutoksista Venäjällä.
Venäjän asuntokauppalaki muuttui kesällä.
Kannattavuus parani muun muassa Venäjän liiketoimintaan tehtyjen muutosten ansiosta.
Uudella yrityksellä YIT vahvistaa palveluliiketoimintaansa strategiansa mukaisesti.
YIT:n liiketoiminta Venäjällä muuttuu.
YIT pienentää Venäjälle sitoutunutta pääomaa strategiansa mukaisesti.
Kolmiulotteisesta mallista on hyötyä niin rakentamisessa, asiakaspalvelussa kuin kunnossapidossakin.
Venäläiskuluttajat ovat yhä varovaisia asuntomarkkinoilla.
Talot kuuluvat YIT:n aluekehityshankkeisiin eri puolilla Venäjää.
Asuinrakentamisen näkymät Venäjällä ovat maltilliset.
Alue valmistuu 2023.
Rakentaminen alkoi lokakuussa.
YIT odottaa asuntojen kysynnän paranevan, mutta hintatason pysyvän alhaisena.
Kaksi YIT:n kohdetta palkittiin syyskuun lopussa.